Ysikympin harjoittelua

Perjantaiaamuna olimme Vaken kanssa estetunnilla. Tämä oli samalla viimeistelyharjoitus huomisia kisoja varten, mutta hyppäsimme kuitenkin ihan kunnolla ja säästelemättä. Laukkaverryttelyssä mukana oli maapuomeja lävistäjillä, ja näillä oli tietenkin tarkoitus saada laukka vaihtumaan. Vake ei tässä vaiheessa ollut vielä täysin hereillä, ja unohduin puskemaan sitä liikaa puomeja kohti. Ope muistutteli että ajaminen ei saa jäädä päälle, vaan laukka herätellään kerrasta käyntiin ja sitten annetaan rauha kohti puomia ja estettä. Pitää luottaa siihen, että laukka kyllä etenee itsekseen kun se on kerran etenemään laitettu.

Ensimmäisinä esteinä hypättiin vastakkaisilla pitkillä sivuilla olevat pysty ja okseri soikionmuotoisella tiellä. Vake oli vieläkin vähän unessa, ja ensin otimme turhat miniaskeleet molemmille esteille. Tämän jälkeen noudatin viimein ohjeita, eli ratsastin ensin laukan kuntoon ja kun poni oli hereillä annoin sen lähestyä ajamatta esteille. Näin hypyistä tuli sujuvampia, mutta vasen laukka tuppasi itsepintaisesti vaihtumaan vääräksi. Mahdollinen yksi syy tälle oli oikealle vinoon valunut satula, jota myöhemmin tunnin aikana korjailin suoraan ja vasemman laukan säilyttäminen alkoi sitä myötä onnistua paremmin. Toki vielä tämänkin jälkeen oli taipumusta tulla vasemmassa kierroksessa alas oikeaan laukkaan, joten pientä vinoutta hypyissä tänään oli, mahdollisesti ihan kuskista johtuen.

Pidemmittä puheitta verryttelyesteitä nostettiin, ja hypättiin saman tien 85-senttinen pysty ja 90-senttinen okseri. Vake ylitti nämäkin helpon oloisesti. Okserin koko aiheutti sen, että olin hieman ennakoimassa ylävartalolla, ja ope kehotti istumaan kaikessa rauhassa pystyssä viimeiseen asti. Kun olin huomannut Vaken hyppäävän isommankin okserin ihan helposti aloin saada lähestymiseen rauhallisuutta enkä enää kiirehtinyt pahasti liikkeen edelle tai alkanut sählätä ponnistuspaikan kanssa. Sen sijaan annoin Vaken laukata rauhassa esteelle ja ponnistuspaikan löytyä ajallaan.

Seuraavaksi hyppäsimme pysty-okseri-sarjan sekä sen perään 17 metrin linjan okserilta pystylle. Vaken laukkaan oli nyt löytynyt mukava energia ja imu, joten enää ei tarvinnut sortua tuuppaamiseen. Sarja meni tänään sujuvasti ja ilman ongelmia. Suoran linjan aloittava okseri oli jälleen 90-senttinen, joten siinä oli pieni jännitysmomentti, mutta Vake hyppäsi tämänkin esteen kevyen oloisesti nyt kun laukka oli kunnossa.

Annelle kiitos piirroksesta.

Päivän rata hypättiin 80-90-senttisillä esteillä. Aloitimme ihan hyvällä energialla, mutta heti ensimmäiselle esteelle eli muurille mentiin vähän lähelle ja laukka pääsi vaihtumaan vääräksi. Seuraava kaarre meni laukan korjausta sählätessä, ja myös kakkosesteelle mentiin rytmittömästi pohjaan. Tämän jälkeen homma lähti onneksi rullaamaan sujuvammin. Sarjalle päästiin taas hyvässä laukassa, ja Vake hujahti b-osalle yhtään jarruttelematta tai lisäaskelta harkitsematta. Suora linja esteillä 4-5 meni oikein näppärästi, ja 90 sentin okserille löytyi taas ponnistuspaikka ilman mitään paniikkia tai ajamista. Myös seuraava iso okseri ylittyi hyvin, mutta en ole aivan varma mitä laukkaa mentiin kaareva linja viimeiselle pystylle. Rata oli alun köhimisen jälkeen ihan jees, varsinkin ottaen huomioon että mukana oli ysikympin esteitä. Vake liikkui sujuvasti ja kaikesta mentiin yli hyvällä asenteella ja varmalla otteella. Pientä sekoilua väärän laukan kanssa tosiaan esiintyi, ja hyppyyn mukautumisen ajoitus kaipasi vielä hiomista. Ylävartalo oli taas hiukan edellä, mikä näkyi alastuloissa helposti tapahtuvana eteenpäin keikahduksena. Hyppäsin radan reikää lyhyemmillä jalustimilla kuin alkutunnin esteet, mutta totesin tämän huonoksi muutokseksi joka vain lisäsi eteenkippaamistaipumustani.

Lopuksi menimme vielä uusintaratapätkän hypäten ensin kakkos- ja ykkösesteen päinvastaisesta suunnasta, tämän jälkeen esteen 6 ja lopuksi esteen 2. Tiet oli nyt tarkoitus kääntää tiukemmin, ja kentällä olikin puomeja ja kavaletteja jotka rajasivat reittivalintoja niin ettei kaarteista voinut paljon ulos luisua. Aloitimme hyvällä hypyllä pystylle, ja sain aika kivasti käännettyä heti hypyn jälkeen oikealle.Muuri ylittyi näppärästi, mutta tämän jälkeen Vake kiilasi vasemmalle sen verran että kaarteesta okserille tuli pienempi kuin olin aikonut. Laukan rytmi pääsi kaarteessa hidastumaan, minkä vuoksi ponnistuspaikka oli hankalampi löytää. Ajauduimme lähelle, ja kun olin ylävartalolla taas hieman liian nopea ei Vake päässyt tästä paikasta nousemaan kunnolla vaan otti etupuomin alas. Viimeinen kaarre ja vino lähestyminen pystylle onnistuivat hyvin, ja kun laukan rytmi säilyi tuli myös tällaisesta kaarteesta hyvä hyppy. Sain harjoituksen vuoksi vielä uusia hypyn okserille, jotta saatiin tältä esteeltä vielä lopuksi parempi mieli. Yritin esteen edessä malttaa mieleni paremmin, mutta taisin silti olla vähän liikkeen edellä. Nyt okseri kuitenkin ylittyi paremmalla lähestymisellä puhtaasti.

Tänään hypyissä korostuivat tyyppivirheeni, eli liian nopea ylävartalo ponnistuksessa sekä hypyssä vasemmalle kiertyvä vartalo. Ei siis ollut omalta osaltani kaikista paras päivä, mutta siitä huolimatta hyppääminen oli sujuvaa ja asiallista. Voin kuitenkin olla tyytyväinen siihen, etten isolta näyttävien oksereidenkaan edessä sortunut ponnistuspaikkapanikointiin vaan osasin ratsastaa lähestymiset maltilla ja hosumatta. Niinpä sitten ponnistuspaikat löytyivät aika helposti. Pientä viilausta kaivataan tuohon ylävartalon ajoitukseen, mutta muuten kyllä 90 sentin esteetkin tuntuvat menevän aika mukavasti. Vakeen olin tänään enemmän kuin tyytyväinen. Vake saa tämän kokoisilla esteillä varmasti jo ihan hypätä, mutta ketterästi se silti menee. Ei siitä pulleroista ihan päälle päin uskoisi että se hyppää näinkin isoa näinkin hyvin, mutta onhan se vaan ihmeellinen otus.

Väistöjä ravissa ja laukassa

Tämän viikon koulutunnin Vakella menin torstaina kolmen ratsukon ryhmässä. Aloitteestani tunti alkoi ilman jalustimia keventäen, sillä todettuani tämän Airan tunnilla hyväksi lonkkajumien pika-avaajaksi piti niksiä tietysti hyödyntää. Jouduin tälläkin kertaa ensin vähän hakeamaan oikeaa asentoa kevennykseen. Yritin aluksi keventää liian korkealle ja pystyyn, jolloin selkä meni notkolle. Kun keskityin paremmin vatsan tiukkana pitämiseen pysyi selkä pois notkosta ja liike tuntui luontevammalta. Samalla myös lonkkiin tuli tehokkaammin venytystä.

Raviverryttelyn jälkeen pahimmat kiristykset olivat helpottaneet, joten otin jalustimet jalkaan lopputunniksi. Siirryimme ratsastamaan kuviota, jossa pitkän sivun alkuun ratsastettiin kulmaan voltti ja tämän jälkeen mentiin pohkeenväistöä uralta pituushalkaisijalle. Väistö oli tarkoitus tehdä parissa-kolmessa pätkässä aina välillä suoristaen. Aloitimme oikeassa kierroksessa, jossa väistöä mentiin sekä ravissa että laukassa. Oikea kierros oli tänäänkin selvästi hankalampi suunta, sillä Vake tuntui niin voltilla kuin väistössäkin puskevan hieman oikea kylki edellä. Voltilla kuitenkin sain olla tarkkana etten alkanut kääntää kaulaa liikaa mutkalle sisäänpäin, vaan ponin olisi pitänyt taipua paremmin nimenomaan rungostaan ja tuoda etujalkoja vasemmalta oikealle. Väistössä tarvittiin pieniä merkkejä raipalla, jotta takaosa tuli kunnolla mukaan eikä ravin tahti päässyt hiipumaan. Ope ohjeistikin naputtelemaan raipalla kevyesti tahtia väistöaskeleisiin. Ulkopohje ja ulko-ohjan pidäte olisivat kuitenkin saaneet mennä vielä paremmin läpi, jotta väistössä ei olisi ollut yhtään kylkimyyryn tuntua.

Laukassa tehtävä onnistui melkeinpä paremmin kuin ravissa. Vake pyöristyi hyvin, ja laukkaa pääsi työstämään aika mukavasti. Suoralla uralla tosin asetus jäi helposti ulos, ja myös väistö mentiin hieman vasemmalle asettuen eli oikeaan laukkaan nähden vasta-asetuksessa. Laukassa sivuttaisliike oli loivaa, mutta onnistui kuitenkin yllättävän kivasti ja pääsin myötäämään Vakelle ohjalla. Laukassa väistäessä ei Vake myöskään päässyt samalla lailla puskemaan oikea kylki ja lapa edellä kuin ravissa. Väistö tuntui suorastaan parantavan laukkaa ja muotoa.

Samaa tehtävää mentiin tietenkin myös vasemmassa kierroksessa. Väistö ravissa onnistui nyt paljon jouhevammin ja täsmällisemmin, ja sain suoristukset väistöpätkien välillä tehtyä paremmin tähän suuntaan. Laukkaväistöt olivat tähän suuntaan oikein mukavia ratsastaa, tosin nyt niistä tuli enemmän sulkutaivutuksen kaltaisia asetuksen ollessa liikkeen suuntaan vasemmalle. Olin myös tyytyväinen laukkavoltteihin tähän suuntaan, sillä Vake kääntyi hyvin ja täsmällisesti eikä liiraillut yhtään ulospäin mitä se on niin usein tavannut tehdä. Sisäohjan saattoi myödätä kokonaan pois, sillä poni kääntyi niin näppärästi ulkopohkeella ja vielä taipuikin puskematta yhtään sisälavalle. Oikein kivaa laukkatyöskentelyä!

Vake teki tänään hyvin töitä, mutta olin kuitenkin hieman tyytymätön omaan ratsastukseeni. Sellaista keveyden ja rentouden tunnetta kuin Artsin valmennuksessa ei ihan löytynyt, ja ratsastin luultavasti liikaa kädellä. Vake oli varsinkin ravissa vähän raskaan oloinen ohjan päässä, mikä luultavimmin on seurausta siitä ettei käsi ole ollut tarpeeksi kevyt. Myötäämään olisi pitänyt päästä enemmän sen sijaan että unohduin kiinni ohjiin. Laukassa osasin myödätä ehkä paremmin, ja laukassa Vake olikin kevyemmän oloinen eikä niin roikkunut ohjalla. Taisin vähän yliyrittää tänään, ja niinpä en aina muistanut hellittää apuja. Vake kyllä meni ihan mukavasti niin kuin se viime aikoina on mennyt, eli pyöreyttä löytyy liikkumiseen paljon helpommin kuin aikaisemmin. Pyöreys ja rentous on hyvä, mutta seuraavaksi kaivattaisiin lisää keveyttä.

Harvinaista herkkua

Keskiviikon tunnille sain ihanan yllätysratsun, nimittäin Kasperin! Kasperilla ratsastaminen on aina kunnia, ja edellisestä kerrasta olikin mennyt jo vuosi. Olin toki vähän huolissani siitä kuinka paljon Kasper jaksaisi vielä tehdä hommia, sillä ponihan on nyt 25-vuotias. Tämä osoittautui kuitenkin turhaksi huoleksi, sillä teräsvaari Kasper pääsi todistamaan jälleen kerran että iästään huolimatta se on yllättävän vetreä ja jaksava. Ratsastimme lähes koko tunnin viisikaarista kiemurauraa, jolla tehtiin myös siirtymisiä. Harjoitusravista tehtiin pituushalkaisijaa ylittäessä pysähdyksiä ja käyntiinsiirtymisiä, ja lopuksi kiemuralla mentiin joka toinen kaari laukassa ja joka toinen käynnissä.

Kasper liikkui aluksi hieman jäykästi niin että ravi oli kulmikkaan oloista. Varsin nopeasti se kuitenkin lämpeni, ja ravi alkoi tuntua pehmeämmältä ja joustavammalta. Muoto pysyi hyvin tasaisena alusta alkaen, mutta varsinkin aluksi poni hieman roikkui ohjalla ja tuntui etupainoiselta. Tämä seurauksena kadotin helposti kyynärkulman, mitä ope aluksi korjailikin. Tunnin aikana Kasper tuli edestä vähän ryhdikkäämmäksi, ja samalla kyynärkulma alkoi säilyä paremmin. Kumpi tässä sitten lieneekään ollut syy ja kumpi seuraus. Yritin keskittyä istumaan pystyssä ja vältellä etunojaa, mihin hieman etupainoinen poni olisi helposti vetänyt. Kasper tuntui parantavan menoaan koko ajan sitä mukaa kun se lämpeni, ja pääsin fiilistelemään ravissa oikein mukavaa menoa. Oikealle poni asettui ja taipui hyvin, mutta vasemmalle se oli kankeampi eikä ulko-ohjan tuntumaa löytynyt tähän suuntaan yhtä hyvin.

Siirtymiset ravista käyntiin sekä pysähdykset sujuivat aika mukavasti ja täsmällisesti. Aluksi Kasper ei olisi malttanut seisoa pysähdyksissä paikoillaan vaan kiirehti liikkeelle, ja ope ohjeisti minua kääntämään istuinluita pysähdyksessä aavistuksen taaksepäin niin etten yhtään vihjaisi istunnalla eteenpäin. Pysähdykset paranivat toistojen myötä, ja kun Kasper alkoi pysähtyä vähemmän etupainoisena tulivat jalatkin tasan ja tällöin sen oli helpompi jäädä rauhassa paikoilleen.

Laukka ei ollut yhtä vetreää ja pehmeää kuin ravi, vaan siinä oli selvästi kulmikkuutta ja pientä nelitahtisuuttakin. Tässä varmaan näkyi Kasperin ikä eniten. Oikea laukka oli jähmeämpää, enkä saanut ratsastettua sitä läheskään tarpeeksi lyhyeksi ja takaosalle siirtymisiin tullessa. Niinpä käyntiinsiirtymiset tulivat aina jonkinmoisen jarrutusmatkan kautta. Laukassa olisi pitänyt päästä istumaan enemmän takaosalle ja pitää jäntevällä keskikropalla laukkaa kasassa. Ope ohjeisti tekemään istunnalla laukkaan vähän hitaampaa rytmiä niin että askeleista tulisi suurempia ja pyörivämpiä. Tällä mielikuvalla sain laukkaa vähän rullaavamman ja kolmitahtisemman oloiseksi, eli jotain muutosta kyllä tapahtui kunhan vaan pinnistelin ja sain istunnan kasaan enkä olettanut Kasperin tekevän kaikkea työtä itse. Vasen laukka oli lähtökohtaisesti paremmin pyörivää, ja pääsin ratsastamaan sitä paremmin. Vasemman laukan nostot onnistuivat myös aivan erityisen hyvin ja napakasti, kun taas oikean laukan nostoissa sorruin pieneen ajamiseen ja hätäilyyn. Kun Kasperin antoi reagoida nostoapuihin tuuppaamatta ja liikkeen edelle menemättä teki se todella täsmällisiä nostoja. Hyvästä nostosta laukka lähti myös pyörimään paremmin takaosalla ja tasapainossa kuin epämääräisestä tuuppausnostosta.

Loppuraveissa Kasper oli aivan ihana. Ravi tuntui hienon elastiselta, ja meno oli myös hyvin tahdikasta ja itsekseen eteen sujuvaa, joten kyllä siellä kelpasi fiilistellä. Nyt poni myös taipui vasemmallekin paremmin. Teimme lopussa lävistäjillä pari keskiravipätkää, ja kun maltoin kasvattaa ravia pienissä osissa sekä pidin tuntuman tasaisena esitti Kasper ihan kivaa askeleen venytystäkin. Mikään liikeihme tämä poni ei ole koskaan ollut, mutta hyvin tasainen, tahdikas ja täsmällinen se on kuulemma ollut aina. En ole Kasperia päässyt näkemään tai ratsastamaan sen nuoruuden loistossa, mutta vieläkin voi kyllä saada tuntumaa siitä miten hieno se on ollut. Nimenomaan ravin elastisuus vanhalla ponilla hämmästytti minua. Näin kivalta tuntuvaa ratsastusta ei olisi malttanut lopettaa ollenkaan, sillä ei tällaista ihan joka päivä pääse kokemaan, ja Kasperin kohdalla on aina mielessä se ajatus pääsenkö ratsastamaan sillä enää koskaan uudestaan. Hienosti töitä tehnyt vanhus ansaitsi jo kuitenkin päättää hommat tältä päivältä. Eipä Kasper kyllä vaikuttanut lainkaan hengästyneeltä, ja tallissa totesin ettei poni ollut edes hionnut. On se vaan liikuttavan hieno teräsvaari, ja aina kun sen selkään pääsee fiilistelemään niin ei voi kuin todeta että on tässä ponissa jotain aivan erityistä.

Iltamaasto uinnin kera

Tiistai-iltana menimme tavallisen tunnin sijaan maastoon. Iltamaastoon lähti viisi ratsukkoa, ja me Vaken kanssa olimme jälleen peränpitäjinä. Sää oli poutainen ja kohtuullisen lämmin, joten teimme retken uimapaikalle. Alkumatka taittui varsin rauhallista vauhtia käynnissä ja ravissa. Viimeinen osuus ennen uimamonttua oli tuttu laukkasuora. Koko seurue laukkasi tämän pätkän melko hillittyä vauhtia, joten Vakekin pysyi muun porukan mukana.

Uimamontulla päästiin veteen virkistäytymään ja paarmoja pakoon. Innokkaita uimareita oli Vaken lisäksi yksi, joten ruuhkaksi asti ei hevosia vedessä ollut. Kiertelimme Vaken kanssa useita pikkulenkkejä syvemmässä vedessä. Vake taisi yrittää viimeiseen asti pitää edes takajalat pohjassa, sillä syvälle mennessä tuntui että takapää lähti vajoamaan alaspäin. Harjasta kiinni pitäen ei kuitenkaan ollut mitään hätää selässä pysymisen suhteen. Tällä kertaa kastuin kainaloita myöten. Vake yritti välillä lähteä päättäväisesti takaisin rannalle, mutta kun sain suostuteltua sen kääntymään ympäri meni se ihan mukisematta tekemään aina uuden lenkin syvemmällä.

Paluumatkalla laukattiin sama suora takaisinpäin, nyt jo hieman reippaampaa vauhtia niin että välimatkamme muihin ratsukoihin pääsi hoputteluistani huolimatta vähän venymään. Muutoin Vake meni kotiinpäin ihan hyvällä imulla. Lenkkiin meni tällä kertaa lähemmäs kaksi tuntia, sillä vauhti oli enimmäkseen rauhallista ja uimassakin viivyttiin hyvä tovi. Mukavana kesäiltana ei toki ollut kiire mihinkään.

Ei sittenkään tarpeeksi nopea

Kisakausi jatkui ABC-Ratsastajien 2-tason kisoilla, joissa oli myös minulle ja Vakelle sopiva 1-tason luokka 80 sentin korkeudella. Tällä kertaa ei Tallinmäeltä lähtenyt isompaa joukkuetta kisoihin, vaan tällä reissulla olimme vain minä ja Vake sekä Eeva ja Joy. Kun pääsimme kisapaikalle oli taivaalla hyvin tummia pilviä ja ukkonen jyrisi uhkaavasti. Onneksi kuitenkin oman suoritukseni aikana ei vielä satanut. Rata oli yllättävän lyhyt, vain kuusi estettä 1. vaiheessa ja viisi estettä 2. vaiheessa. Sarjaa ei tällä radalla ollut, mikä teki minun ja Vaken elämästä tietenkin vähän helpompaa. Ainoa vähän jännittävämpi este oli muuri, jossa oli epämääräisen värisiä tummia läiskiä ja oli luultavasti hevosista tavallista oudomman näköinen. Verryttely maneesissa sujui aika tavanomaiseen tapaan. Vakea sai käskeä ensin eteen, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa heräsi. Esteille kaartaessa pääsi paras laukan energia sammumaan, ja okserille piti ottaa kolme hyppyä ennen kuin löytyi järkevä ponnistuspaikka.

Lähtöjärjestys sattui olemaan kannaltani hankalin mahdollinen, sillä Eeva ja Joy hyppäsivät juuri ennen meitä ja me olimme sillä aikaa radalla odottelemassa. Osasin ennustaa, että tarhakaveri Joyn poistuminen radalta saisi Vaken yrittämään porttia kohti karkaamista tavallistakin painokkaammin. Raippa oli tätä ajatellen harkitusti vasemmassa kädessä, sillä rata alkoi oikeassa kierroksessa. Kun nostin laukan tekikin Vake nopean suunnanvaihto- ja karkaamisyrityksensä lähes saman tien. Koska olin tähän varautunut sain heti napautettua raipalla ulkolavalle, ja näin Vake ei päässyt lähtemään mihinkään. Hyvä, että asia tuli käsiteltyä ja poni palautettua kerrasta ruotuun jo ennen lähtölinjan ylittämistä. Seuraavana selkkauksena Vake keksi tuijotella jotain jännää maassa aidan vieressä, mutta tämän jälkeen päästiin hyvällä energialla eteenpäin. Tällaiset pienet säpinöinnit radan alussa ovat yleensä vain hyvä merkki, joka kertoo että Vake on hereillä ja terävä.

Ensimmäiselle esteelle ratsastaessa laukassa oli tosiaankin hyvä imu ja suorastaan paine eteenpäin. Ei kyllä tarvinnut pyytää ollenkaan eteen. Tällä energialla ponnistuspaikat löytyivät itsestään, ja rata lähti todella sujuvasti käyntiin. Kakkosesteen jälkeen portin ohi ratsastaessa olin skarppina, mutta Vake ei yrittänyt enää omia kuvioita vaan sillä oli ajatus hyvin eteenpäin. Kolmoseste ylittyi edelleen oikein näppärästi, ja sen jälkeen kaarteessa sain ensimmäisen kerran vähän varmistella laukan sujuvuutta. Kahden okserin suoralle linjalle (esteet 4-5) tultiin hyvällä laukalla. Olin arvioinut edellisten ratsukoiden perusteella kuusi askelta sopivaksi tähän väliin, ja kerrankin muistin oikein laskea askeleet radalla. Kuusi askelta siihen nätisti menikin.

Ensimmäisen vaiheen kuudes ja viimeinen este oli trippeli, ja ratsastin tälle huolellisen kaarteen yhtään oikomatta. Ponnistuspaikka meni melko lähelle, ja alastulossa Vake kolautti takapuomia takajaloillaan. Tässä kohtaa sorruin todella tyhmästi vilkaisemaan taakse varmistuakseni puomin pysymisestä ylhäällä. Maalilinjan jälkeenhän olisi tullut pillin vihellys radan päättymisen merkiksi, mikäli este olisi pudonnut! Nyt vilkaisuni taakse aiheutti sen, että lähestymisessä seuraavalle esteelle tuli kiire, sillä se oli heti kaarevan linjan päässä ja vieläpä radan pelottavin este eli muuri. Ehkä oli seurausta koheltamisestani että muurille mentiin lähelle ja Vake jäi hieman tuijottamaan sitä. Pieni jarrutus esteelle tuli, mutta Vake kuitenkin kiltisti hyppäsi yli vaikka lähestyminen olikin ollut ihan kummallinen kuskin pään pyöriessä ties minne. Hassusta hypystä laukka vaihtui vääräksi, ja pieni kaarre seuraavalle esteelle mentiin väärää ja ristilaukkaa. Esteelle päästiin silti ihan tasapainossa ja puhtaasti yli.

Matka jatkui uudestaan trippelille, jolle käänsin harkitusti ihan reilun tien mutta oikaisin  kuitenkin kaarretta verrattuna 1. vaiheeseen. Sitten ohjasin oikotien esteiden välistä, mutta esteelle numero 10 jäi silti ihan tilava kaarre kääntyä. Tässä vaiheessa rataa Vaken laukka oli alkanut hyytyä, ja kaarteessa maiskutin sille aika ahkerasti. Kun paras puhti oli pois ei ponnistuspaikka osunut enää kohdilleen, ja Vake otti okserin eteen miniaskeleen. Etujalat nousivat hyppyyn hyvin, olihan tämä nousuokseri radan pienin ja helpoin este. Jostain syystä hyppy kuitenkin loppui kesken, ja takajalat tulivat hypystä alas aivan liian aikaisin. Takapuomi kolisi auttamatta alas (ja taas vilkuilin taakse!). Selvitimme vielä viimeisen pystyn, ja tulimme maaliin. Olin vähän ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä rata oli periaatteessa sujunut oikein mukavasti mutta pudotus jäi harmittamaan. Ihan selvää syytä pudotukselle en pysty sanomaan, mutta pohdiskelin että ehkä en myödännyt kädellä hyppyyn ihan tarpeeksi. Muutenhan tämä rata oli aika näppärää menoa, varsinkin 1. vaiheessa. Loppua kohti laukan energia alkoi vähän hyytyä, mikä varmasti oli osasyy myös pudotukseen sekä pariin ei-niin-osuvaan ponnistuspaikkaan 2. vaiheessa.

Luokan päättyessä selvisi, että aikamme olisi riittänyt kuudenteen sijaan ilman pudotusta, joten kyllähän se jäi kaivelemaan. Kerrankin olisimme olleet tarpeeksi nopeita, ja sitten pitää tulla tällainen ihan turha pudotus! Olin tietenkin tyytyväinen asialliseen rataan, mutta täpärästi käsistä lipsahtanut sijoitus harmitti, sillä se olisi ollut meille ensimmäinen 80 cm luokasta. Toisaalta vähän ihmettelin miten olimme olleet tänään niin nopeita, sillä mielestäni en tehnyt mitään kovin pieniä teitä ja Vake ei tietenkään koskaan etene erityisen vauhdikkaasti. Kun myöhemmin sain ratavideon katseltavakseni huomasin, että ajanotossa oli meidän kohdallamme selvästikin sattunut virhe. Tuloksiin oli kirjattu 34 sekuntia, kun taas videotallenne paljasti että todellisuudessa aika oli 44 sekunnin tuntumassa! Loppujen lopuksi oli vain hyvä juttu että puomi tuli otettua alas, sillä muutoin olisimme päätyneet palkintojenjakoon aivan ansiotta, ja olisin kyllä varmasti ollut pettynyt siinä vaiheessa kun ensimmäinen tämän tason sijoitus olisi paljastunut pelkäksi isoksi ajanottovirheeksi. Toki ehdin jo iloita siitä, että olimme vihdoin olleet tarpeeksi nopeita tällä tasolla pärjäämiseen. Eipä se sitten näin ollutkaan, vaan olimme edelleen liian hitaita niin kuin aina ennenkin.

Vake valmistautuu kotimatkalle.

Jos unohdetaan tulosten spekulointi niin mukava kisareissu tämäkin oli, ja kannatti ehdottomasti lähteä vaikka meille vain yksi luokka olikin. Vake toimi radalla hyvin, ja alkuradan energia oli aivan huippua. Vielä vaan pitäisi saada sama meininki säilytettyä ihan radan loppuun asti, niin ettei kaikkein paras terävyys katoaisi noin viidennen esteen paikkeilla. Tänään ei kuitenkaan missään vaiheessa menty puskemisen puolelle, vaikka radan loppua kohti kaarteissa saikin jo pyytää eteen. Paljon tätä suurempaa tempoa ei Vakelta vaan voi odottaa, ja turha sitä on väkisin yrittää ajaa liian kiireiseksi. Kun suorittaminen on näin tasaisen varmaa niin ehkä jatkossa voi vielä vähän yrittää pienentää kaarteita jos sekuntipeliä haluaa pelata. Kai se 10 cm korkeampi ratakin voisi olla ihan tehtävissä, kun nykyisellään estekorkeus 80 cm luokissa alkaa tuntua jo oikein helpolta.

Videosta kiitos Annulle!

Mönkimisestä ihanaan sujuvuuteen

Tämän viikon estetreenit Vaken kanssa sijoittuivat perjantaiaamuun. Tänään keskityttiin pitkästä aikaa enemmän kavalettiharjoituksiin eikä menty rataa, mikä on varmasti ihan hyvää vaihtelua. Päätehtävänä tunnilla oli kolme sisäkkäistä ympyrää. Sisimpänä oli voltti, jolla ylitettiin yksittäinen puomi. Tämän jälkeen käännyttiin hieman suuremmalle ympyrälle, jolla oli kaksi kavalettia kolmen laukan välillä. Tästä jatkettiin vielä suurimmalle ympyrälle, jonka kaarella oli kolmen ristikon sarja yhden laukan väleillä hypättäväksi.

Vake ei tänään käynnistynyt aivan itsekseen, vaan vaati herättelyä verryttelyn aikana. Laukassa sain sen kyllä lähtemään eteen, mutta varsinaista omaehtoista imua ei laukkaan tullut. Niinpä ympyrätehtävää aloittaessa laukka pääsi kaarteissa jonkin verran sammumaan. Pienimmälle voltille ja sillä olevalle puomille laukassa riitti energiaa, ja ponnistuspaikka puomille löytyi hyvin. Tämän jälkeen kuitenkin laukka sammahti. Pääsimme kavaletit kolmella laukalla kun valitsin tien riittävän sisäreunaan ja hoputtelin laukkaa eteen, mutta sarjavälien selvittäminen yhdellä laukalla vaikutti aluksi aivan mahdottomalta tehtävältä. Välit eivät olleet pitkiä, vain noin 5,5 metriä, mutta kun ne olivat kaarevalla uralla ja esteet olivat pikkuruisia ristikoita oli Vakella kyllä venymistä. Korjattavaa oli sekä laukan sujuvuudessa ja "eteen ajattelemisessa" että sarjalle ratsastettavassa tiessä. Mikäli ratsastettava linja pääsi ensimmäisellä ristikolla ajautumaan yhtään ulospäin ei ollut enää mitään mahdollisuuksia selvittää välejä ilman lisäaskelta. Aluksi vain tuuppasin Vakea esteitä kohti hullun lailla, mutta niin kauan kun laukassa ei ollut tarpeeksi omaa energiaa ei tehtävä onnistunut. Parhaimmillaan pääsimme jomman kumman välin yhdellä askeleella, mutta toiseen ei venyminen onnistunut vaan mukaan kompuroitiin hätäinen lisäaskel.

Lopulta onnistumisen salaisuus ei ollut hurjassa eteen ajamisessa, vaan Vaken virittelemisessä oikeaan mielentilaan. Kerta kerralta ponin energia tuntui paranevan, ja lopulta alkoi löytyä ratalaukka jossa oli ajatusta ja imua eteenpäin ja poni pohkeen edessä. Tällaisella laukalla saimme viimein ristikkosarjan ylitettyä ilman lisäaskeleita molemmista suunnista. Vasemman kierroksen koin helpommaksi, mutta molempiin suuntiin oli syytä pitää raippa ulkokädessä niin että sitä saattoi sarjalla tarvittaessa käyttää kääntävänä ja samalla eteen kannustavana apuna. Kaarevalla uralla oleva puomi- tai kavalettisarja on meille ollut perinteisesti ehkä vaikein mahdollinen tehtävä, mutta tänään siitä selvittiin kompuroinnin ja toheloinnin jälkeen lopulta kunnialla.

Kun ympyrätehtävä oli saatu sujumaan saimme hypätä vielä muutaman korkeamman esteen. Harjoittelimme seuraavaksi uusintateitä ja vinoa lähestymistä siten, että äskeisen ristikkosarjan keskimmäiselle esteelle ratsastettiin sarjavälistä vinottain, vaihdettiin suunta hypyssä ja kiepautettiin silmukka palaten taas sarjavälistä sarjan viimeiselle esteelle jolla suunta vaihtui uudestaan. Ensimmäisellä kierroksella esteet olivat pieniä pystyjä ja niiden välille tehtiin laajempi silmukka, ja kun tämä onnistui oikein sujuvasti ja näppärästi nostettiin esteitä 85 senttiin ja silmukka käännettiin tiukemmin. Vake oli nyt herännyt kunnolla, ja tehtävään lähtiessä sillä oli ihanan sujuva "kaikki onnistuu" -laukka. Ei tarvinnut pyytää eteen ja ponnistuspaikat löytyivät tästä laukasta helposti. Tiukemmankin silmukan Vake kääntyi kuin pennin päällä, ja 85 sentin pystyt vinolähestymisillä menivät niin näppärästi ettei tosikaan.

Tunnin päätteeksi otimme pari hyppyä yksittäiselle pystylle pitkällä lähestymisellä, joka oli tarkoitus ratsastaa hieman kaarevasti samaan tapaan kuin kisaverryttelyssä usein joutuu tekemään. Vake jatkoi "kaikki onnistuu" -laukassa, ja hyppäsi esteen yli oikein sujuvasti sekä 80- että 90-senttisenä. Näin tunti päättyi oikein mukavissa tunnelmissa, kun Vakelle oli löytynyt oikea vaihde etenemiseen. Tälle vaihteelle kun ponin saa tulee kaikesta heti helppoa ja niin tiukemmat tiet kuin korkeammat esteetkin menevät tuosta vain. Sarjavälitkin lienevät selvitettävissä silloin kun tällainen ajatus eteen ja laukan energia löytyy. Hienoa on, että ne ovat alkaneet löytyä melkein joka tunnilla, vaikka toisinaan herättelyssä ja käynnistelyssä meneekin vähän pidemmän aikaa.

Ilman jalkoja, ilman puskemista

Tallinmäellä oli jälleen mahdollisuus Airan istuntatuntiin, joten otimme Annen kanssa tälläkin kertaa yhteisen tunnin. Pyynnöstämme tänään keskityttiin pohkeisiin ja niiden käyttöön. Otin esille myös kantapääongelmani ja jalustinten oikean pituuden, joista oli eilen ollut keskustelua open kanssa. Aira laittoikin miedät ensin keventämään ilman jalustimia. Aluksi kevennys oli vähän notkoselkäistä ja etukumaraa, mutta kun sain lantiota otettua paremmin alle korjaantui asento korrektimmaksi. Keventäminen ilman jalustimia myös aukaisi jumeja todella tehokkaasti, ja kun kohta otimme jalustimet takaisin jalkaan ei minulla ollut enää mitään ongelmia pitää jalkaa pitkänä ja kantapäät alhaalla myös tavallisella koulujalustinpituudella. Ilman jalustimia keventäminen voisi olla aina tunnin alkuun hyvä irrottava harjoitus tälle jumissa olevalle ratsastajalle!

Jalustimet jalassa jatkoimme työskentelyä siirtymisten parissa suurella pääty-ympyrällä. Teimme siirtymisiä ravin ja käynnin välillä, ja aluksi siirtymiset tuli ratsastaa kokonaan ilman pohjetta. Näin harjoittelimme eroon pohkeella puskemisesta. Raviin siirtyessä ainoana apuna käytettiin ääntä ja/tai raippaa. Aluksi Vake oli ääniavulle ja raipan kosketukselle vähän hidas, mutta hoksattuaan mitä haluttiin se alkoi siirtyä raviin oikein nätisti pelkällä pienellä raipan hipaisulla tai jopa pelkällä maiskutuksella. Kun sitten pohje otettiin takaisin käyttöön piti edelleen pidättäytyä kaikesta puskemisesta ja tuuppaamisesta ja ratsastaa mahdollisimman pienin avuin. Niin vaan Vakekin alkoi tehdä siirtymiset pienestä ja kevyestä pohjeavusta kun kaikki ylimääräinen pohkeenkäyttö oli karsittu pois. Kun puskeminen jäi ja jalat olivat saaneet alkutunnista venytystä löytyi myös pohkeen paikka ja jalan asento aika mukavasti kohdilleen. Jalat lepäsivät rennosti ponin ympärillä, ja myös lantio ja keskivartalo löysivät hyvin paikkansa. Ajoittain Aira muistutti vielä rentouttamaan olkavarret kylkien viereen, ja tällä korjauksella alkoi istunta olla kokonaisuudessaan jo aika mukava. Vakekin liikkui rentona ja tyytyväisenä (mitä nyt jonkin verran kiusaantui paarmoista, joita oli tänään aivan tuskallisen paljon).

Ratsastimme siirtymisiä vielä laukan ja ravin välillä, edelleen suurella ympyrällä pysytellen. Laukannostoissa ja laukassa ylipäänsä sai olla vielä tarkempana, ettei istunta tai pohje alkanut ollenkaan puskea Vakea eteen vaan tarvittaessa pohje antoi napakan merkin ja sen jälkeen rentoutui. Nostot olivat aluksi vähän tahmeita, mutta paranivat vähitellen niin että pelkkä yksittäinen sisäpohkeen merkki riitti. Vake laukkasi tänäänkin pyöreäksi hakien kun vaan muistin rentouttaa sisäkättä. Pohkeella aktivointia kyllä tarvittiin, jotta laukka jaksoi pyöriä. Oikeassa laukassa ylävartalo pääsi vielä jonkin verran heijaamaan, mutta vasemmassa laukassa löytyi oikein luonteva, rauhallinen ja jäntevä istunta joka ei tosiaankaan yhtään tuupannut. Tarpeen mukaan kannatti ennemmin vaikka vähän koskettaa raipalla sen sijaan että olisi alkanut vaivihkaa tuupata istunnalla. Vauhti ei tietysti päätä huimannut, mutta Vake laukkasi allani rentona ja tasaisesti pehmeää laukkaa jossa oli hyvä istua.

Sain tänään paljon kehuja istunnan parantumisesta, ja lopputunnista oli todellakin sellainen olo että ylävartalo, lantio ja jalat olivat löytäneet oikean paikkansa. Pääsin istumaan pitkällä jalalla ponin ympäri, eivätkä jumit tänään kiristäneet vastaan. Vielä olisi kuitenkin aktiivisemmin korjattava olkavarsia alas ja kiinni kylkiin, niin etten päästäisi käsiä jännittymään suoraksi ja kyynärpäitä irti kyljistä. Apujenkäytön suhteen sain taas todeta samaa kuin jo Artsin tunnilla, eli kun en turhaan puske pohkeella ja "huuda" avuilla niin Vake alkaa kyllä toimia pienemmillä merkeillä. Kunpa vaan aina ja joka tilanteessa muistaisi että puskeminen ei kannata!

Tunnilta tallentui myös muutama lyhyt videopätkä, kiitos Lauralle kuvaamisesta!    

Vaikeuksien kautta yhteisymmärrykseen

Keskiviikon yllätysratsu oli tällä kertaa Manu. Manulla olen ratsastanut vain kerran aikaisemmin, ja syy siihen miksei Manu ole useammin sattunut kohdalle lienee se että Manu on tallin suurin hevonen. Mielenkiintoista vaihtelua mennä välillä noin 170-senttisellä hevosella, ja koska Manu on korkea mutta kapea ei se periaatteessa ole kovinkaan hankala mittasuhteiltaan. Vaikeuksia tuotti kuitenkin Manun satula, joka sitten viime näkemän oli vaihtunut koulusatulaksi ja oli malliltaan sellainen hankalan ahdas kuppipenkki jollaiseen ei kroppani oikein tahdu taipua (tai pikemminkin venyä).

Aloitimme käynnissä pohkeenväistöillä uraa pitkin. Oikea kierros oli selvästi Manun hankalampi väistösuunta, ja se alkoikin melkein saman tien jumittaa väistöissä paikoilleen. Kun ei pohkeesta ollut mitään apua antoi ope käteen lyhyen raipan. Raippaa ei tarvinnut käyttää, vaan sen mukanaolo oli riittävä ärsyke Manulle ja niinpä ruuna alkoi väistää oikein reippaasti ja ilman jumitusta. Ulkolapaa olisi pitänyt saada vielä vähän paremmin kontrolliin, ja ope kehottikin kääntämään väistöissä asetuksen ensin menosuuntaan jotta hevonen ei vain vyörynyt väistössä eteenpäin.

Toisella pitkällä sivulla tehtävän väistön lisäksi otettiin verryttelyravia pääty-ympyröillä sekä toisella pitkällä sivulla. Ravaaminen oli ensin aivan höpöä, sillä jostain syystä Manu jännittyi valtavasti heti kun siirryttiin raviin ja yritti vain juosta silmät pyörien alta pois. Samalla se alkoi myös säpsyä erilaisia asioita ympäristössä. En voinut muuta kuin pysyä pääty-ympyrällä ja pitää tiukasti ohjista kiinni ettei Manu sännännyt mihinkään. Epäilin ainakin yhdeksi syyksi Manun panikoitumiseen sitä, että en todellakaan osannut istua koulusatulassa ja vielä vähemmän siinä vaiheessa kun hevonen lähti kipittämään alta. Toisaalta tämä oli vähän yllättävää, sillä tuntihevosen hommiin tottuneena herkän Manunkin luulisi jo siedättyneen aika monenlaiseen hölskyjään. Ehkä sille oli kuitenkin liikaa, että ratsastaja kallistui satulassa selkä notkolla eteenpäin, puristi satulan muhkeita polvitukia ja nosti kantapäät ylös samalla kun pohkeen paikka oli jo muutenkin tavallista ylempänä. Yksi todennäköinen syy olivat myös kylkiin lepattavat jalustinhihnojen päät, mutta Manun jännitys ja säntääminen jatkui vielä senkin jälkeen kun hihnat oli korjattu pois häiritsemästä. Raippakin sain tässä vaiheessa jäädä pois kädestä. Ehdin jo kuvitella, että eihän tästä tule mitään kun en osaa istua mitenkään päin eikä hevonen siedä minua selässään vaan ryntää alta pois koko ajan. Sitten otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni, pyrin olemaan jännittämättä itse ja keskityin istumaan jämäkästi pystyssä sen mitä kykenin. Lopulta Manu alkoi ravissa vähän rauhoittua ja olla paremmin ratsastettavissa, ja pariin otteeseen myötäsi niskasta. Ehkä sain istuntaa kohennettua sen verran ettei Manun enää tarvinnut hermostua etunojasta tai nousevista kantapäistä.

Laukkaa teimme pienissä pätkissä nostaen laukan pitkän sivun lopussa sekä pyöräyttäen pääty-ympyrän ennen siirtymistä raviin ja käyntiin seuraavalla pitkällä sivulla. Nostoihin tullessa tein käynnissä vielä väistöpätkiä pitkällä sivulla, jotta sain Manun paremmin kuulolle ja avuille. Nyt Manu jo pyöristyi väistöissä, ja oli selvästi rennompi niiden aikana. Laukannostoissa olin hyvin varovainen etten käyttänyt liian vahvoja apuja. Manu nosti ihan rauhallisesti ja kiihdyttämättä, tosin pari kertaa annoin avut niin varovaisesti ettei päästy kuin ravissa eteenpäin. Laukka pysyi pääty-ympyrällä hyvin hanskassa, mutta sain tehdä töitä pysyäkseni kiinni satulassa ja nojatakseni taakse. Satula yritti kipata minua kovasti etukumaraan, ja Manukin vähän kiskoi minua eteen. Kun viimein sain istuntaa edes hieman pystymmäksi ja jäntevämmäksi aloin saada laukkaan parempaa otetta, ja sain vähitellen asetuksia ratsastettua läpi. Lopulta Manu laukkasi ympyrällä pyöreänä ja mukavasti kuulolla, joten vaikutti siltä että olin alkanut löytää oikeita nappuloita tämän hevosen ratsastamiseen.

Loppuraveissa Manu tuntui jo aivan erilaiselta. Olihan se menossa reippaasti eteen ja pidätteitä sai tehdä, mutta nyt meno oli huomattavan rentoa eikä hevonen ollut häviämässä alta mihinkään. Manu myös pyöristyi rentona ja hyvälle tuntumalle. Tästä olisi kyllä pitänyt päästä jatkamaan vielä toinen tunti, kun yhteinen sävel alun hankaluuksien jälkeen oli viimein löytynyt! Loppujen lopuksi sainkin olla ihan tyytyväinen tunnin aikana tapahtuneeseen kehitykseen, eli siihen että alun hurja jännittyneisyys vaihtui tällaiseen rentouteen ja ratsastettavuuteen. Oli ainakin todella opettavaista mennä tällaisella hevosella, joka oli täysin erilainen kuin mihin olen tottunut. Kovasti sai miettiä ja kokeilla miten ihmeessä tällaista hevosta oikein voisi ratsastaa, mutta pääsin kuin pääsinkin vaikeuksien kautta edes vähän jyvälle Manusta. Aluksi tuntui että eihän tässä ole mitään mieltä eikä tämä ratsukko mitenkään voi toimia yhdessä, mutta sitkeästi ratsastamalla yhteisymmärrykseen kuitenkin päästiin. Kuten sanottua, erittäin opettavainen kokemus!

Muovailuvahaa

Tiistain tunnilla menin tavalliseen tapaan koulua Vakella. Viimeviikkoisen Artsin valmennuksen jälkeen odotin tuntia kovasti, ja vähän jännitinkin sitä onnistuisinko hyödyntämään valmennuksessa saamiani oivalluksia myös tällä kertaa.

Aloitimme ratsastaen kevyessä ravissa keskiympyröitä tutulla monikulmioidealla. Ympyrällä siis vuoroin ratsastettiin suoraan ja vuoroin käännettiin. Kuten olin valmennuksessa hoksannut, pyrin nyt välttämään turhaa eteenpäin puskemista ja ajamista. Ympyrällä asettaessa pyrin myötäämään sisäohjasta reilusti. Vasemmassa kierroksessa Vake lähtikin toimimaan oikein mukavasti ja pyöreänä, ja vastasi myötäyksiini hyvin. Aivan varmasti myötäys ei tullut aina oikeassa kohdassa, mutta pääasia että en roikkunut sisäohjassa. Vake ravasi oikein rennon oloisena, jopa vähän ylälinjaa venyttäen. Muoto oli toki pitkä ja matala. Oikeassa kierroksessa en saanut luotua niin selkeitä tilanteita joissa olisin päässyt myötäämään sisäohjalla. Asetus ei tullut aivan rehellisesti niskasta enkä saanut kaulaa ja lapoja täysin suoristettua.

Ope kiinnitti alkutunnista kovasti huomiota pohkeenkäyttööni ja kantapään asentoon. Kuten on niin tavallista tiistaisin, jolloin minulla on yleensä takana kaksi päivää poissa satulasta, alkutunnista olin melko jumissa ja keventäessä lonkankoukistajat nykivät kantapäitä ylös. Pohjeavutkin tapahtuivat enemmän kantapäällä kaivaen kuin pohkeella kylkeen puristaen. Ope käski lopulta minun lyhentää jalustimia yhdellä reiällä, vaikka menin ns. normaaleilla koulujalustimillani jotka eivät erityisen pitkät ole nekään. Jalustinten lyhentäminen oli kuitenkin tässä tilanteessa hyvä ratkaisu, sillä nyt sain jalat paremmin tuettua jalustimiin ja kantapääkin alkoi pysyä alhaalla kuin itsestään. Lopputunnista, kun jalkani olivat jo venyneet pidemmiksi, sain jalat ponin ympärille paremmin ja tässä vaiheessa olisi jalustinten pidentäminenkin ollut jo mahdollista.

Keskiympyrällä otettiin myös verryttelylaukkaa, ja sain taas keskittyä istumaan pystyssä. Vaken laukka lähti pyörimään mukavasti "samoilla säädöillä" kuin Artsin valmennuksessa, eli meno oli kohtuullisen pyöreää ja pehmeää. Tällaisessa laukassa pääsin aika hyvin myös istumaan pystyssä ja jämäkästi heijaamatta ylävartalolla. Vasemmassa kierroksessa tosin yhä kallistelin sisäänpäin ohi ponin etuosan, eli istunnan suoruudessa oli vielä korjaamista. Vakea joutui jonkin verran hoputtelemaan pohkeella jotta se jaksoi pyörittää ja ylläpitää laukkaa. Varmasti sille oli rankkaa kantaa itseään tällä tavalla, sillä eihän se ole laukassa tottunut tällä lailla työskentelemään.

Laukkaamisen jälkeen Vake oli vetreämpi myös oikealle, ja tähänkin suuntaan alkoi löytyä asetus ja pyöreys. Jatkoimme harjoitusravissa kuviolla, jossa toiseen päätyyn ratsastettiin aina täyskaarto ja uraa kohti pohkeenväistöä, sekä pitkälle sivulle väistön jälkeen voltti. Vake liikkui tässä vaiheessa tasaisen pyöreänä, ehkä välillä vähän raskaana ohjalla mutta en suostunut sen kanssa vetokilpailuun vaan yritin pitää tuntumaa kevyenä. Väistö oikealle vaati pientä avustusta raipalla jotta takaosa tuli kunnolla mukaan. Väistöt vasemmalle onnistuivat letkeämmin. Voltilla yritin parhaani mukaan pitää sisäkäden rentona, istua pystyssä ja antaa Vaken ravata puskematta pohkeella tai istunnalla. Vake esittikin varsin mukavia ravipätkiä, ja välillä siihen tuli jopa pientä ryhtiä ja keveyttä. Ei ollenkaan hassumpaa!

Lopuksi teimme samoja täyskaartoja vielä laukassa, ja jatkoimme uralle pätkät vastalaukkaa ennen raviin siirtymistä. Vaihtojen välttäminen suunnan vaihtuessa oli tietenkin Vaken kanssa kaikkein vaikein pala. Vasemman laukan säilyttäminen uralle tullessa vastalaukkana onnistui heti, ja tähän riitti että pidin asetuksen kunnolla vasemmalle. Oikea laukka oli haaste, aivan kuten se on ollut lävistäjilläkin. Aluksi en uskaltanut täyskaarron aikana tehdä pohkeilla oikein mitään, ja niin Vaken laukka pääsi kuviolla sammumaan. Kun aloin uraa kohti vielä tuupata istunnalla epätoivoisesti niin Vake vain pudotti raville. Muutaman raville putoamisen jälkeen totesin että laukka on saatava napakammaksi, ja täyskaartoon kääntyessä napautin raipalla ulos taakse jotta takajalat laukkasivat kunnolla käännöksen läpi. Nyt tuloksena oli ensin laukanvaihto uralle tullessa, mutta toisella yrityksellä otin asetuksen huolellisemmin oikealle ja maltoin istua hiljaa. Nyt Vake tuli uralle vaihtamatta laukkaa, ja esitimme uraa pitkin vielä joitakin askeleita vastalaukassa. Tämä oli oikein hieno onnistuminen tunnin päätteeksi!

Tänään ei mennyt kaikilta osin aivan niin hienosti kuin Artsin valmennuksessa, mutta selkeästi oikein hyvin normaaliin tasoomme verrattuna. Lopputunnista jo hihkuinkin opelle että ihanaa kun Vake on kuin muovailuvahaa, se taipuu ihan kaikkeen! Viime aikoina on palasia loksahdellut paikoilleen siihen malliin että niin oma ratsastukseni kuin Vaken liikkuminenkin ovat siirtyneet aivan uudelle tasolle. Kun Vake työskentelee toistuvasti pyöreänä ja oikein päin niin se tietenkin myös tulee yleisesti ottaen irtonaisemmaksi ja pehmeämmäksi eikä ole enää niin jumissa. Tällaisen kehityksen havaitseminen ja siihen myötävaikuttaminen ovat niitä etuja joita on pitkäjänteisellä saman hevosen kanssa työskentelyllä. Ei sillä että tämä vielä mitään häikäisevää menoa olisi, mutta se muutos mikä Vakessa on tapahtunut on huomattava ja olen hyvin onnellinen siitä mihin suuntaan asiat ovat viime aikoina kehittyneet.

Uimamaisterin suosikkimaasto

Lauantain maastoon lähdettiin neljän ratsukon seurueella. Uimamaisteri Vakelle oli luvassa ihan luvan kanssa pulikointia, silllä suunta otettiin uimamontulle. Menomatkalla kahlasimme metsässä muutaman melko syvänkin lammikon läpi, ja olin näissä kohdissa tarkkana ettei Vake alkanut yhtään jarrutella ja miettiä veteen laskeutumista.

Junaradan ylitys onnistui Vakelta jännittämättä. Tämän jälkeen pääsimme leveälle, kilometrin mittaiselle laukkasuoralle, ja annettiin hevosten mennä lujaa. Muu joukko loittoni edellä aika nopeasti, ja Vake sai laukata taas yksin omaa tasaista vauhtiaan. Pyynnöstäni Vake lähti kiristämään vauhtia, mutta askel ei kyllä kovin paljon pidentynyt, joten muiden vauhdissa ei vain ollut mahdollista pysyä. Jossain vaiheessa Vaken askeleet sekosivat pienen kuopan vuoksi ristilaukalle, ja koska en halunnut laukkuuttaa ponia ristilaukassa pyysin sitä siirtymään raviin laukan korjaamiseksi. Jarrutusmatka oli toki pidempi kuin kentällä, eli ihan ensimmäisestä sormen liikautuksesta ei Vake ollut pysähtymässä, mutta varsin kevyillä pidätteillä se siirtyi hallitusti raviin ja nosti pyynnöstäni uuden laukan. Tulipa siis testattua että hallinta ja jarrut ovat todellakin olemassa koko ajan, myös laukkasuoralla toisten mennessä täyttä kiitoa edellä.

Laukkasuoran jälkeen laskeuduttiin uimamonttuun. En ollut osannut ennakolta varautua uimareissuun, joten uimapukua ei ollut mukana mutta riisuin itseltäni ratsastushousut ja kengät sekä Vakelta satulan. Vake meni hyvin veteen, eikä sitä tarvinnut syvemmällekään pahemmin käskeä. Muut hevoset pysyttelivät koko ajan rannan tuntumassa kahlaamassa, eli me olimme ainoat syvemmällä polskijat. Ihan uimaan ei Vake tainnut missään välissä ruveta, vaan kulki jalat pohjassa niin syvällä kuin se vain oli mahdollista. Itse kastuin vyötäröä myöten.

Kun Vake oli saanut uiskennella tarpeekseen lähdettiin samaa reittiä kotimatkalle. Sama pätkä laukattiin myös poispäin, ja kun muut painelivat 46 km/h huippunopeudella niin me tulimme Vaken kanssa rauhallisempaa (mutta ihan reipasta) vauhtia kaukana perässä. Loppumatkastakin Vake laukkasi omatoimisesti joitakin osuuksia kankaalla muiden mennessä reipasta ravia.

Maastoretkemme kesti kaikkineen noin puolitoista tuntia. Oikein kiva reissu laukkoineen ja uimisineen. Viime kesänä kävimme Vaken kanssa uimamontulla kerran, ja tänä vuonna aloin odottaa tätä reissua jo keväällä. Onneksi tuli viimein tällainen lämpimämpi päivä jolloin haaveilemani uittomaasto saatiin toteutettua!

Kohti uusia korkeuksia

Perjantaina oli tämän viikon estetreenien aika. Tunnilla oli minun ja Vaken lisäksi kolme muuta ratsukkoa. Kentällä oli pystyssä vielä joitakin viime sunnuntain kisaradan esteitä, ja tavalliseen tapaan menimme ensin verryttelytehtäviä vähän pienemmillä korkeuksilla sekä lopuksi radan. Aloitimme ympyrällä olevien ravipuomien parissa, sekä laukkailimme sarjana olevien miniristikoiden sekä yksittäisen kavaletin yli. Olin havaitsevinani eilisen kouluvalmennuksen vaikutuksia Vakessa sen verran että laukka lähti pyörimään mukavan pehmeästi. Tänään ei menty tönkkerölaukkaa vaan takajalat ja selkä toimivat paremmin. Toimivasta laukasta olikin oikein näppärää lähestyä kavaleteille. Minulla tosin vaikutti olevan sukelluspäivä, eli pari kertaa yritin ennakoida ponnistusta vaikka Vake ottikin vielä lisäaskeleen.

Kävimme matalilla korkeuksilla läpi päivän esteet. Eniten keskittymistä vaati 14 metrin suora linja. Tämä väli oli meille turhan pitkä kolmella laukalla mentäväksi, joten ratsastin suosiolla neljällä askeleella hieman kiinni ottaen. Esteiden ollessa pieniä neljä laukkaa olikin oikein passeli, mutta eteen ei välissä kyllä kannattanut ratsastaa. Tuumin kuitenkin että esteiden ollessa isompia pitäisi Vaken pystyä menemään tällainen etäisyys kolmella laukalla. Onhan se hyvällä eteenpäinpyrkimyksellä mennyt esimerkiksi 17,5 metriä neljällä.

Radan hyppäsimme tänään 80-85 sentin korkeudella. Pari estettä oli siis 85 sentin merkissä. Vake lähti liikkeelle oikein sujuvasti, ja ensimmäisten kahden esteen ajan sain vain fiilistellä hyvää laukkaa. Kolmosesteelle oli tiukempi kaarre päädystä, ja ehkä hieman vaikeampi tie vaikutti siihen ettei tälle esteelle päästy yhtä sujuvasti hyvään ponnistuspaikkaan. Tämän päivän sukellustaipumukseni tuli taas esille, eli yritin vähän hypätä ennen Vakea. Vake ei ennakoivan kuskin matkaan lähtenyt, vaan otti esteen eteen vielä miniaskeleen. 85 sentin okseri ylittyi toki tälläkin tyylillä ja matka jatkui. Neloseste ylittyi näppärästi, ja sitten oli pysty-okseri-sarjan vuoro. Sarjaväli oli kisamittainen eli noin 6,8 metriä. Tulimme sujuvalla laukalla sisään, mutta silti väli jäi taas pitkäksi. Napautin kevyesti raipalla lavalle, ja Vake venytti b-osalle varsin näppärästi. Ei siis ongelmia sarjalla tänään. Rata päättyi 14 metrin suoraan linjaan. Vake oli hyvin menossa, ja lähti ensimmäiselle osalle hyppyyn melko kaukaa. Kolmella sujuvalla laukalla jäätiin vielä melko kauas linjan jälkimmäisestä esteestä, mutta nyt Vake venytti myös tähän hyppyyn hienosti ja näin linja onnistui ratakorkeudessa kolmella askeleella kuten olin ennustanut. Ratahan oli oikein sujuva ja hyvä, ainoa notkahdus oli ennakointini kolmosesteellä. Tämän esteen sain ottaa vielä uusiksi. Taaskaan ei ponnistuspaikka osunut aivan optimiksi, mutta nyt maltoin odottaa ja lisäaskel esteen eteen otettiin yhteisellä päätöksellä. Parempi näin.

Lopuksi saimme hypätä 14 metrin linjaa vähän korotettuna. Esteiden korkeus lienee nyt ollut ainakin lähelle 90 senttiä. Ensimmäisellä yrityksellä lähdin ratsastamaan samaan kolmeen askeleeseen mikä oli onnistunut radalla. Vake tuli sujuvalla hypyllä sisään, mutta välissä toimin suorastaan typerästi. Tuuppasin Vakea eteen äänellä ja istunnalla, ja vielä siinäkin vaiheessa kun esteestä jäätiin kauas yritin lähteä hyppyyn ennen ponia. Vake jarrutti ja otti lisäaskeleen, mutta näin tuupattuna se ei ehtinyt nostaa etujalkojaan vaan rymisteli puomin mukaan. Olipas kyllä kerrassaan tyhmää ratsastaa tällä lailla esteeseen pahki. Onneksi Vake ei tästä ottanut nokkiinsa, vaan jatkoi hyppäämistä samalla varmuudella. Toisella yrityksellä minullakin oli jo varasuunnitelman mahdollisuus mielessä, ja kun kolmella laukalla oltiin kaukana esteestä en yrittänytkään tuupata Vakea vaan annoin sen rauhassa ottaa neljännen askeleen. Lähelle mentiin, mutta kun en ollut heittäytymässä ponin edelle pystyi se hyppäämään paremmin ja selvittämään esteen ketterämmin ja puhtaasti. Ope laittoi meidät vielä yhdelle kierrokselle, ja käski nyt selkeämmin lyhentää laukkaa väliin niin että neljäs askel mahtuisi mukaan paremmin. Olin kuitenkin niin hidas että ensimmäiset kaksi askelta välissä menivät hypystä suoristautumiseen, ja sitten olinkin jo auttamatta myöhässä laukan lyhentämisen kanssa. Taas neljännestä asekeleesta tuli lyhyempi ja jarruttava, mutta Vake selvitti esteen kuitenkin ongelmitta. Positiivisena asiana voi siis nähdä sen että tälläkin korkeudella esteet ylittyvät myös silloin kun paikka on vähän mitä sattuu. 

Oma töppäily viimeisellä linjalla jäi kaivelemaan, vaikka muuten tunti menikin suorastaan erinomaisen hyvin. Selvää on, että laukan säätelyä pitää vielä hioa lisää ja nimenomaan pyrkiä siihen että pystyn säätämään laukkaa nopeammin heti alastulon jälkeen. Asia korostuu tällaisilla lyhyillä linjoilla. Hypystä suoristautuminen ja satulaan palaaminen täytyy saada nopeammaksi, jotta voin tällaisissa hankalan mittaisissa väleissä auttaa Vakea paremmin. Ero kasi- ja ysikympin välillä vaikuttaisi olevan se, että kasikympissä Vake voi helpommin venyttää esteen yli myös kaukaa, eli se pystyy tällä korkeudella hyppäämään tarpeeksi sekä eteenpäin että ylöspäin. Kun esteet tästä nousevat joutuu Vake hyppäämään lisää ylös, ja silloin se ei enää välttämättä voi lähteä hyppyyn kovin kaukaa. Tämä täytyy muistaa etenkin pituusesteillä mutta myös pystyillä. Ponin hyppykapasiteetti on rajallinen, ja esteiden noustessa se ei pysty enää ihan mihin tahansa. Siksipä askelpituuden säätelyn merkitys korostuu eli on osattava lyhentää ja pidentää laukkaa. Laukan energia sinänsä on nyt hyvin kunnossa ja riittää oikein mainiosti myös korkeammille esteille, mutta minun täytyy vielä treenata omaa reaktionopeuttani erityisesti suhteutettuja linjoja ajatellen.



Videoista kiitos Annelle ja Noralle, ja ratapiiroksesta kiitos Annelle!

Oivalluksia, onnistumisia ja mahtava fiilis

Tälläkin viikolla pääsin Vaken kanssa osallistumaan Artsin valmennukseen. Nyt päästiin treenaamaan välillä muuta kuin kisaratoja, eli enemmän perusratsastusta. Verryttelimme ensin ravissa ja laukassa suurilla ympyröillä, ja lopputunti ratsastettiin kuviota johon kuului pitkän sivun alusta ravissa pohkeenväistöä pituushalkaisijalle, väistön päätteeksi taivutus asetuksen suuntaan ja voltti, sekä voltin jälkeen pituushalkaisijalla laukannosto. Voltin kääntäminen heti väistön päätteeksi ja väistön muuttaminen avotaivutusta muistuttavaksi liikkeeksi parin askeeleen ajaksi ennen kääntymistä olikin aivan todella hyvä tehtävä.

Artsilta tuli niin kullanarvoisia ohjeita ja korjauksia että jo alkutunnin aikana Vake loksahti liikkumaan pyöreänä. Aloin saada juonesta kiinni, kun vasemmassa laukassa verrytellessämme sain oikealla hetkellä ohjeeksi myödätä ulko-ohjan pois ja samalla asettaa sisäänpäin. Vake rentoutui heti, ja laukka alkoi pyöriä paremmin läpi selän. Laukassa istumiseen kiinnitettiin tietysti taas huomiota, mutta tällä kertaa ei Artsi joutunut aivan niin paljon asiasta huomauttamaan kuin viimeksi. Laukassa päästiin nyt sekä istunnan että ponin liikkumisen ja muodon osalta selvästi eteenpäin.

Ulko-ohjan myötäys ja siitä seurannut Vaken rentoutuminen ja pehmeneminen oli vain alkua tunnin oivalluksille. Volteilla tärkeää oli sisäohjan myötäys, eli ponin asettuessa ja taipuessa voltille piti muistaa rentouttaa sisäkäsi ja päästää sisäohja tarvittaessa jopa vähän löysäksi. Vake reagoi näihin myötäyksiin tosi hyvin, ja tuli entistä pyöreämmäksi ja kevyemmäksi ohjalla kun en jäänyt pitämään ja vetämään vaan rentoutin kädet ja myötäsin oikea-aikaisesti. Lisäksi volteilla piti istua pystyssä ja ennen kaikkea tuuppaamatta, eli annettiin Vakelle rauha taipua ja ravata työntämättä sitä yhtään eteenpäin istunnalla tai pohkeella.

Minulla oli aluksi sellainen olo, että Vake ei edennyt tarpeeksi vaan ravi oli liian hyytynyttä vaikka muoto olikin mukavan pyöreä ja tuntuma kevyt. Artsi kuitenkin vakuutti että ravi oli ihan sopiva eikä ponia ollut lainkaan syytä hätistellä eteenpäin, sillä tahti oli hyvä ja tasainen. Pointtina oli, että kun Vake ei nyt vaan ole mikään liikeihme jolla on paljon "svungia" takajalkojen liikkeissä, niin siitä on aivan turha yrittää sellaista ulos ratsastaakaan. Jatkuvalla eteen hätistelyllä poni menee vain kiireiseksi ja kadottaa tahdin eikä ehdi ottaa kunnollisia, pitkiä raviaskeleita. Laukassa sain samat ohjeet, eli vaikka maisemat eivät nopeaan tahtiin vaihdu niin ei ole tarpeen lähteä työntämään ja ajamaan Vakea vain kovempaa vauhtia eteen. Vähemmän on tässä tapauksessa enemmän, eli Vaken halutaan nimenomaan käyttävän pidemmän aikaa kunkin askeleen ottamiseen jotta askeleeseen tulee pituutta ja koukistusta ja tahti säilyy. Pitää uskaltaa ratsastaa hitaasti.

Yleisenä ohjenuorana apujenkäyttöön oli yksi kerrallaan ja selkeästi. Ei siis apujen sekamelskaa eikä varsinkaan istunnalla tuuppaamista muiden apujen päälle, sillä tällaisesta poni vain jumittuu. Pohkeella ei puristeta ja puserresta, vaan sitä käytetään nopeasti ja napakasti. Raippaa ei myöskään pidä käyttää samaan aikaan kuin pohjetta, vaan raippa on erillinen apu. Avuilla ei siis "huudeta" koko ajan ja päällekkäin, vaan ratsastetaan yksi asia kerrallaan edellytykset sille että poni voi tulla peräänantoon, ja kun sitten myödätään niin poni pyöristyy. Hämmästyttävällä tavalla Vake toimi juuri näin.

Ohjeistus oli niin osuvaa että osasin tällä opastuksella muuttaa ratsastustani pehmeämpään ja rennompaan sekä samalla täsmällisempään suuntaan. Kun muistin myödätä ohjalla, rauhoitin istunnan ja lopetin tuuppaamisen sekä "avuilla huutamisen" niin Vake sai mahdollisuuden alkaa työskennellä kunnolla, ja siitä tuli aivan uskomattoman kuuliainen ja kevyt. Muoto vaan loksahti pyöreäksi ja pysyi siinä, ja kerrankin Vake ei roikkunut raskaana ohjalla vaan tuntuma pysyi kevyenä. Liike ei ollut suurta, mutta rentoa ja tahdikasta. Laukannostot alkoivat onnistua varsin täsmällisesti, ja pohkeenväistö ravissa vasemmalle onnistui harvinaisen hyvin. Toiseen suuntaan takaosa jäi väistössä vähän jälkeen, ja olisin saanut tässä nopeuttaa pohkeenkäyttöäni. Ravivolteilla Vake taipui lopulta notkeasti molempiin suuntiin, eli myös oikealle tuli hyvä taivutus sisäpohkeen ympäri ja rehellinen asetus. Olin aivan äimän käkenä kun Vake toimi näin hienosti ja koko yhteistyö oli siirtynyt jonnekin aivan uudelle tasolle. En ollut edes tiennyt että Vake pystyisi kantamaan itseään tällä lailla kevyenä ja pyöreänä, mutta pystyyhän se kun lakkaan sitä häiritsemästä! Työskentelimme yhtäjaksoisesti melko pitkään, ja loppua kohden Vake taisi alkaa jo hieman väsähtää, mutta silti se vain tsemppasi hienosti ja kantoi itseään parhaansa mukaan tehden kaiken mitä pyydettiin.

Tänään taisin oikeasti tajuta ratsastuksesta jotain uutta, enkä usko saaneeni millään yksittäisellä ratsastustunnilla näin monta uutta oivallusta. Nyt hoksasin käytännön ja tunteen tasolla uusia asioita myötäämisestä sekä hevosen rauhaan jättämisestä. Mullistavaa oli tajuta, ettei Vaken oikeasti tarvitse liikkua tämän isommin eikä sitä tarvitse olla koko ajan hätistämässä eteen. Artsi totesi lopuksi että kunhan poni tottuu työskentelemään oikein päin enemmän niin myöhemmin liikettä voi vähän lähteä kasvattamaan. Nykyisellään tämä tahdikas mutta vaatimaton liikkuminen riittää. Liikkeen kasvattamisen tulee lähteä nimenomaan etuosasta, eli sen sijaan että ohjalla vedetään etuosaa pakettiin niin istunnalla (lonkat ja reidet auki!) sekä ohjalla annetaan etujaloille tilaa venyttää eteenpäin, ja näin myös takajalat mahtuvat liikkumaan pidemmälle rungon alle.

Tunnin anti oli niin valtaisa että sulattelemisessa meni aikansa. Täytyy toivoa, että saan nämä oivallukset pidettyä kirkkaana mielessä ja saan samasta tunteesta ja fiiliksestä kiinni myös silloin kun valmentaja ei ole paikalla. Leijuin tunnin jälkeen aika korkealla maan pinnan yläpuolella, sillä se tunne kun Vaken kanssa työskentely siirtyi uudelle tasolle oli jotain niin hienoa. Parasta oli, että poni saatiin käyttämään itseään enemmän ja työskentelemään oikein nimenomaan pehmeällä ja reilulla ratsastuksella. Vake vaikutti tyytyväiseltä siihen, että kuskilla vihdoin lamppu syttyi ja ratsastukseen tuli enemmän järkeä. Tällaisia edistysaskeleita ei ainakaan minun ratsastuksessani kyllä tapahdu ihan joka päivä, joten hehkutus on nyt paikallaan!

Laukka kasaan kavalettitunnilla

Keskiviikon tunnilla oli ohjelmassa kavaletteja, ja ratsuni oli tällä kertaa Jukka. Tehtävämme olivat tänään varsin helppoja, mutta Jukka toi tuntiin kuitenkin haastetta. Aikaisemmat kokemukseni tästä ponista puomi- ja kavalettitunneilla eivät ole olleet erityisen onnistuneita.

Aloitimme ratsastaen kahden puomin yli pääty-ympyrällä, sekä pitkällä sivulla jumppasarjaa toisesta päästä nostetuilla puomeilla. Menimme tehtävää ensin ravissa ja sitten pari kertaa laukassa. Koetin herätellä Jukkaa ravissa liikkeelle, mutta välttää liikaa puskemista. Onnistuin tässä vaihtelevasti. Jumppasarjalinjalle Jukan ravi lähti sujumaan reippaammin, ja puomeilla se jo vähän nostelikin jalkojaan. Pyöreyttä en raviin saanut, mutta kun verryttelimme uraa pitkin laukassa alkoi löytyä parempi tuntuma ja Jukka jo vähän myötäsi niskasta.

Laukka tosiaan lähti toimimaan yllättävänkin hyvin, joten kun seuraavaksi suuntasimme laukassa puomeille olivat tehtävät ihan ratsastettavissa. Ympyrällä oleville puomeille sain Jukan tuotua melko asiallisesti, pientä viilausta vaan tiehen jotta puomeille kaartaessa ei oikaistu milliäkään. Jumppasarjapuomeille lähestyessä oli vaikeuksia saada askel osumaan hyvään ponnistuspaikkaan, sillä laukasta puuttui vielä vähän terävyyttä. Ope vinkkasi että Jukalla kannattaa pitää tuntuma aivan loppuun asti eikä höllätä ohjaa puomin edessä, sillä tuntuman katoaminen saa sen yleensä vain putoamaan raville. Hyvä neuvo, jota noudatin koko lopputunnin.

Hyppäsimme loput ajasta 17 metrin suoraa linjaa kahdella pikkuristikolla. Aluksi mukana oli myös ristikko pääty-ympyrällä. Sain ponnistuspaikat osumaan ristikoille pääsääntöisesti hyvin, mutta aluksi ope toppuutteli minua hätistelemästä Jukkaa liikaa eteen ja liian pitkään laukkaan. Tavoitteena oli terävyys, ei pitkä askel. 17 metrin linjalle haluttiin viisi laukkaa, ja Jukan askelpituudella tämä onnistui varsin helposti kun en lähtenyt yhtään ratsastamaan eteen vaan pidin laukkaa kasassa. Erittäin positiivista, että ei ilmennyt mitään ongelmia laukan ylläpitämisen kanssa vaikka otin vähän kiinni ja lyhensin. Jukan laukan kasaaminen teräväksi ja lyhyeksi on aiemmin ollut minulle kovin vaikeaa, mutta nyt löytyi tehtävään sopiva lyhyehkö mutta kohtuullisesti pyörivä laukka. Säilytin tuntuman koko ajan enkä antanut Jukan valua edestä kovin pitkäksi, ja ratsastin ennen estelinjalle kääntymistä pohkeella lisää aktiivisuutta. Tämä oli tehtävään toimiva resepti. Viimeisellä hyppykierroksella Jukasta löytyi yhtäkkiä vähän omaakin energiaa niin että se lähti säpäkämmin liikkeelle, eikä minun tarvinnut enää pyytää laukkaan ollenkaan lisää terävyyttä. Tämä oli hauskaa, ja hetken jo haaveilin siitä että esteet olisivat nousseet miniristikoista hieman ylöspäin.

Tehtävät olivat tänään tosi helppoja, mutta tarjosivat silti pienen onnistumisen kokemuksen. Jukan kanssa homma toimi nyt kohtuullisen mukavasti, mikä on saavutus verrattuna taannoisiin räpellyksiin vastaavilla tehtävillä. Kun joku aikaisemmin hankalalta tuntunut hevonen onkin ihan ratsastettavissa niin voi hieman onnitella itseään mahdollisesta edistymisestä ratsastajana. Vaikka Jukka tunnetusti osaa olla vähän venkula niin tämän kerran perusteella sillä voisi olla jopa hauska hypätä jotain sopivan pientä.  

Muna-kana-ilmiö

Tiistain tunnilla mentiin taas koulua Vaken kanssa.Verryttelimme ensin ravissa ratsastaen keskiympyröitä sekä pitkien sivujen alkuun pari askelta väistöä uran sisäpuolelta uraa kohti. Kun hevosia oli hetki jumpattu lyhyiden väistöpätkien avulla aloimme tavoitella venytystä pidempään ja matalampaan muotoon. Vake lähti ympyröiden ja väistöjen kautta jo jonkin verran pyöristymään, joten tästä oli hyvä alkaa kokeilla muodon muuttamista pidemmäksi. Ohjaa antamalla poni kyllä venytteli kaulaansa jonkin verran alaspäin, mutta tässä vaiheessa tuntia se ei vielä saanut selkää venymään kovin pitkäksi. Pientä muodon vaihtelua rennolla pyöreällä niskalla pystyi kuitenkin tekemään.

Verryttelimme myös laukassa keskiympyröiden parissa. Aluksi Vaken laukka tuntui tönköltä ja jäykältä eikä liike lähtenyt oikein rullaamaan. Samalla myös etuosan hallinta oli vähän hankalaa eli Vake yritti liirata ympyröillä sekä sisään että ulos. Ope muistutteli Artsilta saamastani kotiläksystä, eli ykkösjuttuna oli nyt ylävartalon suoristaminen pystyyn. Lopulta päästiin siihen tilanteeseen että istuin pystymmässä ja liikaa hartioilla soutamatta, ja kyllä Vakenkin laukka alkoi toimia huomattavasti paremmin kun en istunut reisien päällä. Hetkeksi laukkaan tuli jo pyörivyyttä ja pyöreyttä, ja liike alkoi tuntua siltä kuin laukan kuuluu. Tällöin oli tietysti myös helpompi istua korrektisti kun laukka keinui pehmeästi eikä vain töksöttänyt suorilla jaloilla. Tässä siis esiintyi istunnan korjaantumisen ja laukan paranemisen välillä jonkinlainen muna-kana-ilmiö. Ope tuumasi että kyllä minä istunnassani pystyn saamaan ihan huomattavia muutoksia aikaan kun niitä tosissani rupean tekemään.

Hioimme tänään erityisesti volttien ratsastusta sekä ravissa että laukassa. Pitkälle sivulle ratsastettiin kymmenen metrin voltti, ja ohjeena oli hieman levittää volttia sivusuunnassa ja väistättää kevyesti takaosaa ulos. Pituushalkaisijan viertä ratsastaessa oli voltilla hengähdyskohta, jossa suoristettiin pois väistöstä ja rentouduttiin. Askellajista riippumatta voltti oli helpompi ratsastaa vasemmalle. Vake asettui ja taipui vasemmalle varsin pehmeästikin, ja vasemmassa kierroksessa löytyi hyvä ulko-ohjan tuntuma. Vielä vaan piti kiinnittää huomiota sisäkäden rentouttamiseen niin etten voltilla jäänyt tarpeettomasti roikkumaan sisäohjassa. Oikealle en varsinkaan laukassa saanut ponia taipumaan pohkeen ympäri, vaan sisalapa puski sisään, enkä saanut tätä ongelmaa varsinaisesti ratkaistua.Volteilla sain myös urakalla nojailla taakse, sillä kymmenen metrin voltin kääntäminen etenkin laukassa tuppaa perinteisesti olemaan sellainen tiukempi paikka missä automaattinen reaktioni asiaan on etukeno. Pystyssä istuen voltin kääntäminen onnistuu luonnollisestikin paljon tasapainoisemmin.

Tällä tunnilla oli joitakin pieniä välähdyksiä siitä miten Vake voisi ehkä laukassakin parhaimmillaan toimia. Kyllä sieltä muutakin löytyy kuin jäykkää tönkkölaukkaa sisälapa liiraten, mutta sen löytäminen tuottaa usein päänvaivaa. Sisäkäden kanssa pitää olla tarkkana, sillä kuten on nähty saattaa sisäkädellä hellittäminen johtaa etenkin parempaan ja pyöreämpään laukkaan. Sisäkäsi saa nyt luvan olla muistilistallani aika korkealla sijalla.

Oikea meininki kotikisoissa

Tallinmäen kisaviikonloppu jatkui sunnuntaina 1-tason estekisoilla. Vaken kanssa hyppäsimme tällä kertaa vain 80 cm luokan. 70 cm tuntui kotikentällä vähän turhalta pikkuluokalta, kun taas ysikympin tehtäviä ei ole vielä tunneillakaan harjoiteltu. Jo lähtölistaa katsoessa tiesin että sijoituksiin yltäminen kasikympin luokassa voisi olla hyvin vaikeaa, mutta lähdin joka tapauksessa yrittämään ja ratsastamaan aikaa. Ainakin radan toinen vaihe tarjosi joitakin oikotievaihtoehtoja eikä pelkkää pitkien linjojen laukkaamista. Verryttelyyn suunnitelmani oli se perinteinen, eli poni hereille ellei jo ole ja sujuvasti eteen. Vake käynnistyikin hyvin ja laukkasi sopivalla energialla. Normaalia lapaliirtoilua kaarteissa esiintyi, mutta hypyt onnistuivat oikein hyvin. Tuntui helpolta, ja täytyy sanoa että tällaiset kisa-areenalla ratsastettavat ryhmäverkat sujuvat aina jotenkin paremmin kuin jossain pikkuruisessa ja ahtaassa verryttelytilassa tungoksessa äherretyt hypyt.

Lähtövuoromme oli heti verryttelyryhmän ensimmäisenä, joten jatkettiin heti samoilla tulilla ilman odottelua. Vaken eteneminen tuntui hyvältä ja rata alkoi sujuvasti. Esteillä 1-4 oli oikein hyvä fiilis. Pari ponnistuspaikkaa meni hieman lähelle, mutta rytmi säilyi koko ajan ja Vake oli menossa itse eteen.
 

Pieni ykköseste. © Jatta Rundström

Kolmoseste. © Jatta Rundström

Ensimmäinen haastavampi paikka tuli sarjalla, joka oli radan viides este. Näin pari-kolme askelta ennen estettä että ponnistuspaikka ei osu aivan nappiin, ja ratkaisuni oli pyytää Vakea venyttämään eteen. Hetken aikaa ehdin epäillä hyppääkö Vake tosiaan näin kaukaa kun a-osa oli vieläpä okseri. Hyppäsihän se, ja selvitti okserin hieman täpärästi kolauttaen puomia mennessään. Koska a-osan hyppy oli lähtenyt kaukaa ja laskeutunut esteen takana aivan juureen jäi sarjaväli taas aika pitäkäksi, ja b-osalle piti venyttää toinen samanlainen pitkä hyppy. Vake venytti, eikä lisäaskelta väliin edes harkittu. Tällä kertaa siis sarja selvitettiin tällaisella harppomistyylillä mutta ihan kunnialla. Hienosti Vake laittoi itsensä likoon. Vilkuilin seuraavassa kaarteessa vielä taakse varmistaakseni että kosketuksen saanut a-osa jäi tosiaan ylös.

Hyppäsimme puhtaasti vielä perusvaiheen kaksi viimeistä estettä ja kurvasimme kakkosvaiheeseen. Seitsemänneltä eli perusvaiheen viimeiseltä esteeltä olisi ollut teoreettinen mahdollisuus kääntää hyvin tiukasti nelosesteen sisäpuolelta, mutta hypyssä totesin että liian kiire tulee kääntää ja kiersimme suosiolla nelosesteen. Ei tätä oikotietä tainnut koko luokassa ratsastaa kuin yksi ratsukko. Kasieste ylittyi sujuvasti ja tämän jälkeen sain hyvin käännettyä esteiden välistä oikaisten. Ysille tultiin aikaratsastuksen hengessä kaarteesta vinossa, ja Vake joutui tikkaamaan esteen eteen hassun miniaskeleen kun ponnistuspaikka ei oikein sopinut. Kaarsimme sitten muurille, joka ylittyi sujuvasti, ja muurilta viereiselle pystylle. Tässä kaarteessa Vake kompuroi kadottaen toisen takajalan, ja tästä tuli pieni rytmin rikko jonka jälkeen jouduin hoputtelemaan laukkaa nopeasti eteen kohti edessä olevaa pystyä. Vake ponnisti esteen yli vähän kaukaa, ja laukkasimme suoran linjan kohti viimeistä estettä ja maalia. Linjalle otimme yhden askeleen enemmän kuin useimmat muut ponit. Maaliin päästiin ilman virhepisteitä, ja minusta tuntui siltä että olin onnistunut ratsastamaan kohtuullisen sujuvan ajan.

Ei ehkä meidän edustavimmat ilmeet, mutta tunnelma on tärkein. © Jatta Rundström

Voi olla, että rata olisi ollut tyylikkäämpi ja jotkin ponnistuspaikat osuneet paremmin jos olisin ratsastanut kaikessa rauhassa ja varmistelevammin, mutta olin tyytyväinen että tällä kertaa ainakin yritin ratsastaa kohtuullisen nopeaa aikaa niissä rajoissa kuin se Vaken kanssa on mahdollista. Poni eteni koko radan hyvässä, sujuvassa laukassa, eikä haitannut vaikkei ponnistuspaikka aina ollut sentilleen sopiva. Kaikki hypätään, tapahtui se läheltä tai kaukaa. Ehkä joissakin kohdissa hätiköin ja vähän yliratsastin, mutta meno tuntui sujuvalta ja varmalta. Niinhän siinä kävi ettei meidän aikamme riittänyt tässä luokassa kovin korkealle, vaan nollaradoista kaksitoista oli nopeampia ja kolme hitaampia. Lopullinen sija oli siis 13. ja viimeinen ruusukesija jäi neljän sekunnin päähän. Ihan hyvä mieli tästä radasta joka tapauksessa jäi. Nyt uskallan jo ratsastaa kasikympin luokassakin nopeampaa aikaa tavoitellen enkä pelkästään varmistellen. Mikä hienointa on Vaken laukkaan löytynyt viime aikoina sellaiset vaihteet että kisaratojen hyppääminen sujuu todella mukavasti vaikkei supernopeita ollakaan. Poni ei ole tahmea eikä myöskään villi, vaan laukka rullaa rennon reippaasti ja Vaken mielentila radalla vaikuttaa juuri oikealta. Ja kuskilla on kivaa myös!

Videosta kiitos Noralle ja kuvista Jatalle!

Kehitystä koulukisasuorituksessa

Voi tuota Vaken ilmettä!

Tallinmäen kisaviikonloppu alkoi lauantaina harjoituskoulukisoilla. Menin Vakella luokan helppo C:1, joka oli jaettu a- ja b-osioihin tunti- ja yksityisratsukoille (me siis olimme tuntiratsukoiden sarjassa). Luokassa sai olla joko raippa tai kannukset, ja valitsin tällä kertaa raipan jättäen kannukset pois.

Verryttely ei mennyt aluksi kauhean lupaavasti. Vake oli pienellä verryttelykentällä tosi nihkeä, enkä saanut sitä oikein mitenkään lähtemään eteen. Niska kyllä pyöristyi asetusten ja vasta-asetusten kautta, mutta koko ajan tuntui puskemiselta. Tajusin että eihän tällaisesta lähtökohdasta voi lähteä radalle missä poni jumiutuu vaan entisestään, ja päätin vähän napakoitua. Kisakentän verryttelypäädyssä oli paremmin tilaa, ja otin siellä laukkaa. Laukan jälkeen Vake eteni onneksi vähän sujuvammin, ja pääsin jo eroon pahimmasta puskemisesta. Hetken aikaa Vake liikkui ravissa aika lupaavan oloisesti ryhdikkäänä ja paremmin pohkeen edessä. Tämä tapahtui noin viisi minuuttia ennen radalle menoa, ja siinä välissä ehti meno jo hieman lössähtää ja Vake käydä edestä pidemmäksi ja raskaammaksi.

Aitojen sisällä ehdin vielä tehdä viime hetken virityksiä ravissa ja laukassa. Raippa oli mukava olla kädessä, sillä saatoin sillä hieman naputella terävyyttä lisää. Kannuksilla olisin vain turhaan hiertänyt poniparan kylkiä. Raippa oli kuitenkin ennen kaikkea henkinen tuki minulle, sillä sen ollessa mukana ei päässyt iskemään perinteinen "nyt tämä jumittui eikä lähde enää mihinkään" -epätoivo joka saa minut radalla tuuppaamaan ja puskemaan niin ettei poni tosiaankaan liiku enää ollenkaan. Raippa kädessä ohjelman saattoi aloittaa ilman että pipo kiristi, ja alkutervehdykseen kaartaessa Vake liikkui kohtuullisen napakasti ja pyöreänä. Kun linjakin meni melko suoraan niin tämä oli hyvä aloitus. Ensimmäinen temponlisäys lävistäjällä tuli sekin ihan selvästi esitettyä! Kolmikaarisella kiemuralla tuntui siltä että ravi meinasi hyytyä, ja aloin vähän jo tuupata. Videolta tarkistettuna ravi oli kiemurauralla ihan hyvää ja sujuvaa, eli jokin vauhtisokeus tässä kuskille iski.

Temponlisäys harjoitusravissa kärsi lennokkuuden puutteesta. Diagnoosini on että liikaa tuuppausta jo ennen lisäystä. Pysähdys lyhyellä sivulla oli hieman myöhässä, ja peruutuksessa tuli pieni paniikki kun pelkäsin Vaken pakittavan vinoon ja ulos aidoista. Tuomari toivoikin peruutukseen lisää pehmeyttä. Seuraava temponlisäys oli taas melko vaisu, samoin laukannosto. Laukka nousi kuitenkin ajallaan. Laukassa napautin pari kertaa kevyesti raipalla ulkokädellä. En muistanut nojata tarpeeksi taakse, mutta laukka pysyi kuitenkin yllä. Lävistäjän keskellä tuli vaihto aivan kuten eilen tunnilla, mutta koska olin osannut tätä odottaa en hämmentynyt tilanteesta vaan ratsastin eteen niin että lävistäjä mentiin loppuun asti laukassa. Parempi näin kuin raviin pudottaen. Vasemmassa laukassa oli myöskin etunojaisuutta istunnassa, mutta ympyrällä Vake taipui ihan hyvin. Ajattelin että kerrankin ei tule sanomista puutteellisesta taivutuksesta, mutta kommentti olikin sitten "muista ulkotuki" eli kaula oli liikaakin mutkalla. Vasemman laukan lävistäjä mentiin loppuun asti myötälaukassa, ja oli tuomarin mielestä hyvin ratsastettu. Ravivoltilla meno oli jo vähän hyyvähtänyttä. Pituushalkaisijalla Vake jaksoi vielä pyöristyä, mutta jäi vähän vasemmalle asettuneeksi.

Olin rataan ensin vähän pettynyt, sillä minusta tuntui että Vake pääsi taas hyytymään radalle niin että meno oli samaa laahustusta kuin aiemmillakin radoillamme. Enkä edes muistanut nojata taakse laukassa! Myöhemmin piti kuitenkin videon katsottuani muuttaa mielipidettä sen verran että kyllähän Vake varsinkin ravissa liikkui nyt paremmin eikä näyttänyt jumittavan. Olisi liikkumisessa voinut olla enemmänkin tarmokkuutta, mutta oli tässä parannusta aiempiin kisasuorituksiin. Kaikki tehtävät tuli tehtyä aika täsmällisesti, ja ainoa rikko oli laukanvaihto lävistäjällä. Tuomarikommenttina oli "muista hellittää avut", eli todellakin puskin ja tuuppasin pohkeella tarpeettomasti. Oli paperissa myös kehuja, ja kokonaistulos oli 70,25%! Tokihan meidän harjoituskisatuomarilla on aina vähän tavallista kiltimpi skaala, joten ehkä tuosta voisi ottaa kymmenisen prosenttiyksikköä pois niin vertautuisi tavanomaiseen skaalaan. Joka tapauksessa pisteet olivat tuntiratsukoiden sarjan korkeimmat, joten vaikka en heti radan jälkeen olisi sijoitukseen ihan uskonut niin olimmekin luokan voittajia! Niin se vaan Vake nappasi koulukisoista sinivalkoisen. Vaikka suoritus ei vielä ollut hurraahuutojen arvoinen niin tärkeintä on että jotain pientä edistystä on kuitenkin tapahtunut. Ensi kerralla sitten taas pykälän verran paremmin.

Videosta ja kuvasta kiitos Noralle!

Etunojan kitkentää kouluvalmennuksessa

Koulukisoja edeltävälle päivälle sattui sopivasti Artsin valmennus. Menin Vakella kolmen ratsukon ryhmässä, jossa harjoiteltiin kisaohjelmamme eli helppo C:1:n rataa. Kouluaidatkin oli kentällä pystyssä, mikä oli tietysti ratatreeniä ajatellen hyvä.

Verryttelimme ensin kouluaitojen sisällä ratsastaen ravissa ja laukassa keskiympyröitä sekä muutaman lävistäjän. Keskiympyrällä huomiota kiinnitettiin erityisesti kuvion täsmälliseen kokoon ja muotoon. Etujalkojen tuli palata uralle noin metrin verran ennen pitkän sivun keskipistettä eikä oikoa saanut. Vakella olikin sen verran taipumusta puskea sisään että tämän kanssa piti olla huolellinen. Samoin ennen kulmia piti valmistella asetuksella ja huolehtia että sisäpohje oli läpi. Vake käynnistyi hieman hitaasti, mutta huolellinen teiden ratsastus auttoi myös saamaan apuja läpi ja pikkuhiljaa verryttelyn aikana Vake alkoi jo hieman pyöristyäkin. Vasemmassa kierroksessa oli helpompaa ratsastaa poni pyöreäksi ulko-ohjalle, mikä on vähän jännä sillä vielä jokin aika sitten oikea puoli oli ehdottomasti helpompi.

Yhteisen verryttelyn jälkeen saimme kukin vuorollaan harjoitella rataa osiin pilkottuna. Ensin tarkastettiin kummasta suunnasta kannatti kääntyä pituushalkaisijalle. Vaken kanssa suositeltava suunta oli vasen, sillä oikealta kääntyessä se liirasi helposti vähän ulos linjalta. Temponlisäyslävistäjää edeltävä kulma tuli ratsastaa hieman pyöristäen eikä liian kulmikkaasti, jotta ravi ei päässyt hiipumaan. Kolmikaarisella kiemuralla piti muistaa sisäohjalla myötäys ponin asettuessa kaarilla. Kiemuran viimeisellä kaarella Vake tulikin asetukseen mukavasti ja pyöristyi kivaan raamiin. Pysähdykseen ja peruutukseen tullessa ohjeena oli pitää lyhyellä sivulla koko ajan asetus sisälle eli vasemmalle, jotta etuosa ei tullut pysähdyksessä sisään. Peruutus meni kyllä silti vähän vinoon. Kun alkuradan raviohjelma oli harjoiteltu kerran läpi siirryttiin tahkoamaan laukkaosuutta. Siinä sitä urakkaa sitten riittikin.

Laukassa ongelmia tuottivat tuttuun tapaan lävistäjät. Oikean laukan lävistäjällä Vake oli aina sitkeästi vaihtamassa laukkaa, joko lennosta tai raviin pudoten. Tilannetta vain pahensi se että olin niin vahvasti etukumarassa, ja aina kun vastaan tuli hankala kohta niin aloin könöttää edessä entistä pahemmin. Nyökkäys eteenpäin oli Vakelle merkki että nyt saa lopettaa laukkaamisen. Nojaa taakse, enemmän, vielä lisää, kuuluivat ohjeet koko laukkatyöskentelyn ajan. Hetkellisesti sain ylävartalon suoristettua takanoja-ajatuksella pystyyn, mutta heti kun Vaken ratsastus vaati yhtään huomiota kippaannuinkin taas eteenpäin. Artsi käski liioitella ja nojata vaikka selinmakuulle asti, mutta en minä tälläkään mielikuvalla vielä takanojaan päässyt vaan parhaimmillani vasta pystyyn. Ylävartalo ei saisi yhtään soutaa ja tuupata, ja olkapäät eivät saisi pyöriä eteen niin kuin ne minulla laukassa tuppaavat tekemään. Jouston tulee olla kyynärpäissä, ei olkapäissä. Etukeno oli kuulemma se mikä vei minulta viimeisetkin vaikuttamismahdollisuudet hevoseen, eli kun kökötän satulassa reisien ja polvien varassa voi Vake lävistäjällä tehdä niin kuin tahtoo eli pudottaa laukan pois ilman että minulla on siihen mitään sanomista. Takajalkojen päällä istumalla ei Vake saisi minua kiskottua eteen vaan saisin hallinnan säilytettyä. Pystymmässä istumalla onnistuinkin estämään raville putoamiset, mutta edelleen Vake kyllä vaihtoi laukan. Parempi kuitenkin näin että laukka säilyi lävistäjän loppuun asti vaikkakin sitten vääränä. Vasemman laukan lävistäjä oli helpompi ratsastaa ja onnistui ilman vaihtoa, mutta tässäkin sain kyllä keskittyä nojailemaan urakalla taakse sillä luontevinta olisi taas ollut painua etukumaraan ja puristaa reisillä.

Ylävartalon suoristaminen laukassa pystyyn tuli kotiläksyksi. Muistisääntönä on että istumisen pitää tuntua ihan luonnottoman takanojaiselta sillä vasta silloin alan olla suunnilleen pystyssä. Jos tuntuu tutulta ja turvalliselta niin olen etukenossa. Hartioiden paikallaanpitäminen oli hyvä pointti, sillä nehän ne siellä laukassa soutaa. Ehkä ajatus saranan siirtämisestä kyynärpäihin auttaa ylävartalon rauhoittamisessa. Selvää on että hevoseen vaikuttaminen onnistuu paljon paremmin ilman etukenoa, mutta silti eteen kallistuminen on minulla hyvin piintynyt tapa. Siitä täytyy nyt opetella eroon vaikka helppoa se ei ole.

Videoista kiitos Annelle!

Maastoestekurssi, osa 2

Maastoestekurssin toisena päivänä teemana oli vesi. Vedessä kahlattiin, laukattiin ja hypättiin, ja tulipa vettä vielä taivaaltakin. Hevoset olivat samat kuin eilen eli minä jatkoin hyppäämistä Eetulla.

Ensimmäisen hypyn otimme eiliseltä tutulle helpolle tukkiesteelle. Eetu oli yllättävänkin hyvin menossa, ja vaikka jäin itse odottamaan mahdollista miniaskelta ponkaisi Eetu isommalla loikalla esteen yli turhia jarruttelematta. Hyvä näin. Jatkoimme polkua eteenpäin, ja hyppäsimme matkan varrella kaksi uutta estettä. Ensimmäinen oli pieni risulaatikko ja toinen korkeampi tukkieste. Eetu ylitti molemmat epäröimättä. Tänään siis aloitimme hyppäämisen huomattavasti reippaammalla asenteella kuin eilen.

Sitten siirryimme jo vesitehtävien pariin. Vettä olikin sateisen ja kylmän alkukesän jäljiltä reilusti. Kahlasimme ensin hieman ja sitten yritimme käynnissä laskeutua portaat alas veteen. Alemmalta portaalta veteen laskeutuminen osoittautui kuitenkin hevosille liian jännittäväksi tehtäväksi, ja kun ne eivät yrityksistä huolimatta halunneet millään mennä alas veteen jätettiin tämä tehtävä sikseen. Sen sijaan ravasimme vedestä portaille ja menimme ne ylöspäin, mikä oli tietenkin paljon helpompaa. Eetu liikkui vedessä mukisematta, mutta portaita se ei viitsinyt isommin hypellä vaan kömpi ne ylös rauhallisesti käynnissä.

Seuraavaksi aloimme hypätä pikkuruista lankkuestettä, joka sijaitsi puskissa veden keskellä. Sekä ponnistus että laskeutuminen olivat siis vedessä, ja esteeltä kurvattiin vielä veden halki äskeisille portaille. Kävin ensin näyttämässä Eetulle lankkuesteen, joka tuli eteen puskista ja tiukasta mutkasta hyvin nopeasti. Silti ensimmäisellä yrityksellä Eetu hämmentyi yhtäkkiä eteentulevasta esteestä ja vauhti loppui kesken. Poni laittoi varovaisesti etujalkansa esteen yli, ja ajattelin että mönkisimme ylitse käynnissä mutta ei sittenkään. Haimme vauhtia uuteen lähestymiseen, ja nyt Eetu meni kiltisti yli vaikka vauhti hyytyikin tiukassa kaarteessa raviksi. Tulimme tehtävän vielä kertaalleen, ja nyt vesieste ylittyi laukalla. Laukka jatkui vedessä myös portaille jotka kavuttiin jo reippaammalla vauhdilla.

Hyppäsimme sitten yksittäisenä tukkiestettä, jossa oli erikoisuutena pari kivenlohkaretta alla. Lähestymisreitillä laukattiin veden läpi, mutta esteen ympärillä oli hyvän matkaa kuivaa maata. Kun lähdimme laukkaan tuntui Eetun eteneminen nyt hyvin varmalta ja sujuvalta, joten esteelle ratsastaessa oli myös itselläni varma ja luottavainen olo. Eetu hyppäsikin kiviesteen oikein hienosti ja sujuvasti. Kun kiviestettä oli hypätty pari kertaa yksittäin mentiin vesitehtävillä vielä pieni rata, joka alkoi lankkuesteestä vedessä, jatkui veden halki ja portaita ylös sekä takaisin veteen ja sitä kautta kiviesteelle. Tämä sujui oikein näppärästi, ja Eetulla oli imua eteen niin että vedessä se ei suostunut edes ravaamaan vaan halusi laukata kunnolla vettä pärskien.

Lopuksi siirryimme eiliseltä tuttujen kuivan maan esteiden pariin ja otimme näillä muutaman hyvän mielen hypyn. Hyppäsimme kolmen esteen tehtävänä tukin, pienen risuesteen sekä autonrengasesteen. Jatkoimme Eetun kanssa varmalla otteella. Molemmat olivat rohkeasti menossa joka esteelle ja homma sujui jo rutiinilla. Ensimmäisellä hyppykierroksella jäin rengasesteellä odottamaan miniaskelta ponnistuspaikan jäädessä vähän kauas, mutta tänään Eetulla ei ollut miniaskeleita mielessäkään vaan se hyppäsi niin etten ehtinyt oikein mukaan. Saimme mennä esteet onneksi vielä toistamiseen, ja nyt tuli rengasesteellekin hyppy jossa oltiin ponnistuspaikasta täysin yksimielisiä.



Maastoestekurssin molemmilta päiviltä jäi oikein hienot fiilikset, mutta erityisen tyytyväinen olin tähän jälkimmäiseen päivään. Petrasimme Eetun kanssa koko ajan niin että eilisen alkutunnin pienistä epäröinneistä ei ollut tänään enää tietoakaan. Tänään menimme molemmat reippaalla ja rohkealla asenteella. Täytyy kyllä sanoa että onneksi minulla oli ratsuna Eetun kaltainen luottopuksutin, sillä muutoin olisi meno voinut käydä liian jännäksi. Turvallisen Eetun kanssa ei maastoesteidenkään hyppäämistä tarvinnut liikaa jännittää vaan homma oli hauskaa.

Rentouden ja napakkuuden tasapaino

Maastoesteiden jälkeen tehoratsastuspäivä jatkui vielä illalla vakiotunnilla (eihän sitä raaskinut peruakaan). Kieltämättä jo väsytti lähteä vielä kolmannelle kierrokselle tänään, mutta onneksi lähdin sillä tästä tulikin kiva tunti. Sain tunnille Dillen, jolla en ollutkaan ratsastanut pitkiin aikoihin.

Suurimman osan tunnista ratsastimme käynnissä ja ravissa kuviota, jossa mentiin pohkeenväistöä uralta pituushalkaisijalle ja väistön päättyessä käännettiin kentän keskeltä voltti. Lisäksi voltteja tehtiin pitkällä sivulla. Väistöissä sain ohjeeksi hidastaa etuosaa niin että etenkin ravissa Dille ehti ottaa kunnolla ristiaskeleita. Samalla kuitenkin piti säilyttää ohjasotteissa pehmeys ja rentous sen sijaan että unohduin vetämään varsinkin sisäohjasta. Melko loiviksi meidän väistöt jäivät, mutta käynnissä tuli ihan hyviäkin pätkiä. Myös volteilla piti muistaa rentous ja sisäohjan hellittäminen. Dille liikkui parhaiten harjoitusravissa, ja nimenomaan silloin kun keskityin rentouttamaan kädet ja ratsastin pohkeella ravia eteen "tuntumaa kohti" -ajatuksella. Oikeastaan koko tunnin etsiskelin sitä tasapainoa jossa hevoselta määrätietoisesti pyydetään asioita mutta samalla kuitenkin pehmeys säilyy. Välillä olin liiankin "pehmeä" ja jäin matkustelemaan, välillä taas varsinkin asettavat ohjasavut unohtuivat päälle ja rentous kärsi. Selvästikään Dillelle ei kannattanut ottaa liian vahvaa tuntumaa vaan kevyemmällä tuntumalla se liikkui rennommin ja tyytyväisemmin.

Laukassa työskenneltiin uralla ja ratsastettiin määrätyistä kohdista voltteja. Laukassa tuli vastaan istumisen vaikeus, sillä en ollut ihan sinut Dillen satulan kanssa. Dillelle oli vaihdettu käyttöön henkilökohtainen inhokkisatulani, jossa on varsin syvä ja kuppimainen istuin. Ravissa onnistuin istumaan satulassa yllättävänkin asiallisesti, mutta laukassa ilmeni tavanomaisia kuppisatulaefektejä. Valuin aina liikaa takakaarelle joka sitten kippasi istuntaa kovasti etunojaan. Ope patisteli istumaan pystyssä sekä paremmin pakaroiden päällä sen sijaan että kenotin etureisien varassa ja lantio taakse kääntyneenä. Kovalla työllä onnistuin lopulta istumaan satulassa jämäkämmin lonkkia avaten sekä lantiota eteen kääntäen, ja tällöin tuntui Dillen laukkakin paremmin pyörivältä ja helpommin ratsastettavalta. Dille teki kyllä laukassa ihan hyvää työtä vaikka ratsastaja olikin koko ajan kippaantumassa eteenpäin. Aluksi laukka kaipasi lisää aktiivisuutta sekä kaulan ja lapojen suoristamista. Ihan mukaviakin pätkiä Dille sitten esitti kun sain ulkoapuja tehostettua ja sisäkättä hengittävämmäksi, sekä pientä energian lisäystä kevyellä raipankäytöllä. Ensin arastelin käyttää raippaa laukassa peläten Dillen reagoivan siihen epätoivotulla tavalla, mutta raipan kanssa ei lopulta ollut mitään ongelmaa vaan sitä saattoi kevyesti käyttää tehostamaan pohjetta.

Tunnin parhaat hetket osuivat loppuraveihin. Vaikka laukkatyöskentelyssä oli äsken ollut pientä vääntöäkin oli Dille nyt oikein rento ja liikkui ravissa pehmeästi ja pyöreänä. Ohjaa pidentämällä se venytti hieman pidempään ja matalampaan muotoon, ja ravi oli mukavan tahdikasta. Ei tämä tunti varmaan pääosiltaan hullummin mennyt, kun hevonen oli lopussa näin rento ja pehmeä. Minulle ainakin jäi tunne että Dillen kanssa sain melko hyvin ideasta kiinni ja työskentelyssä oli jonkinlainen punainen lanka. Dille osaa kyllä olla tosi mukava ratsastaa silloin kun se on rennolla mielellä liikenteessä eikä harrasta mitään omia kuvioita, joten vihjaisin opelle että voisin mennä Dillellä mielelläni vaikka toistamiseen.

Maastoestekurssi, osa 1

Keskiviikkoiltapäivästä oli jännittävää ohjelmaa luvassa, sillä Saaran Tallilla järjestyi meille kolmelle eli minulle, Annelle ja Noralle kahden päivän maastoestekurssi. Tämä oli minulle vasta toinen kerta ikinä maastoesteillä. En edes osannut jännittää etukäteen, mutta jännitys iski kyllä sitten kun oltiin satulassa ja suunnattiin maastoon. Onneksi sain kurssille ratsuksi luottopeli Eetun. Eetulla en muistaakseni olekaan hypännyt sitten viime syksyn.

Taiteilijan näkemys maastoesteradastamme. Rataa hypättiin myös päinvastaiseen suuntaan.

Suurin osa tämän päivän treenistä tapahtui viiden korkeudeltaan noin 50-70-senttisen perusesteen parissa. Näitä hypättiin ensin yksittäin ja parin-kolmen esteen pätkissä, ja lopuksi mentiin vielä kaikki putkeen ratana kahteen eri suuntaan. Lisätehtävinä radalla oli ravaaminen pientä mäkeä ylös ja alas sekä vesilammikon läpi ravaaminen tai laukkaaminen. Aivan ensimmäiseksi ratsastimme jonossa vesilammikon läpi ja hyppäsimme yksinkertaisen tukkiesteen (kutsuttakoon vaikka tukkihaudaksi, sillä alla oli puomeilla rajattuna jonkinlainen valehauta). Ensimmäinen este ylittyi reippaasti toisten perässä. Seuraavaksi tukkieste tultiin toisesta suunnasta ja jatkettiin tästä vähän hassulla tiellä autonrengasesteelle. Havaittavissa oli ehkä pientä hermostuneisuutta ja epävarmuutta, ja luultavasti erehdyin vähän tuuppaamaan Eetua rengasesteelle. Niinpä tästä tuli kielto, mutta toisella yrityksellä pääsimme rengasesteen yli. Myös seuraavalle uudelle esteelle eli "junarataesteelle" (tämä oli myös periaatteessa tukkieste, ja hyvin matala) tuli kielto, sillä este tuli kaarteesta vastaan hyvin nopeasti ja yllättäen. Toisella kerralla tämäkin este ylittyi, ja sitten ei kieltoja enää tullutkaan. Laitetaan siis stopit pienen alkujännityksen piikkiin. Onneksi homma lähti sitten sujumaan paremmin, ja alkoi tuntua koko ajan varmemmalta. Alkuun Eetu tuntui usein jarruttavan esteen edessä ja hyppäävän paikoiltaan ylöspäin, mutta tunnin edetessä hypyistä tuli varmemman ja sujuvamman oloisia. Itseäni eniten jännittävä este oli tukeista muodostuva jykevä pituuseste, mutta tämän Eetu hyppäsi joka kerta oikein hyvin. Viiden esteen rata (kuvassa) meni molemmista suunnista aika mukavasti.

Lopuksi siirryimme metsässä eteenpäin ja päädyimme kivalle polulle jolla oli hypättävänä kaksi uutta estettä. Ensimmäinen oli oksista rakennettu, ylöspäin kapeneva este, ei ihan pieni muttei vielä pelottavan korkeakaan. Kauempana polulla oli tätä korkeampi autonrengaseste, jossa oli jonkinlainen pieni puunrunko puomina. Emme käyneet tätä estettä katsomassa lähempää, ja ehkä hyvä niin sillä tällä oli jo korkeutta. Jälkikäteen arvioimme että este oli noin 90-senttinen. Eetun kanssa olimme hyppyvuorossa viimeisenä, ja odottelimme polun päässä muiden mennessä vuorollaan edeltä. Sitten lähdettiin reippaasti laukkaamaan polkua pitkin, ja ensimmäinen este ylittyi sujuvasti. Isolle viimeiselle esteelle tullessa taisin taas sortua viime hetken paniikkituuppaukseen, ja Eetu otti ensin kiellon. Kävin hakemassa uudelleen vauhtia kauempaa polulta, ja nyt este ylittyi komeasti kun en yrittänytkään tuupata ponia hyppäämään liian kaukaa.

Näin näppärästi meni ensimmäinen päivä maastoesteillä. Eetu tuntui hyppäävän kaiken kunhan vaan itse olin menossa enkä epäröinyt. Olihan tämä jännittävää, mutta ei vielä liian jännittävää vaan sopivaa rajojen koettelua joka varmastikin antaa lisää rohkeutta ja itseluottamusta.